60. Valamosta Käkisalmeen

Ke 09.07.2014 klo 17

Nyt sitä ollaan jälleen seilailemassa. Tässä paatissa kapteeni ja sen nuorempi apulainen olivat käytökseltään kuin toisesta maailmasta verrattuna Sortavala-Valamo pikakiitäjässä. Kantoivat polkupyöränruhmunikin kiroilematta ja varoen laivan kapeaa tulolaakonkia pitkin. Ehdittiin se viedä toiselle puolelle katokseen ja kiinnittää kaiteeseen, mutta kun porukkaa ei tullut matkustamoon kuin yksi nuori nainen ja sinihupparinen muori, niin ne hilasivat sen silmieni alle. Kuulutukset särisivät kaiuttimista englanniksi ja venäjäksi.

Nuorempi matruusi kävi vielä kysymässä minulta ja naisilta kaikilta erikseen, ettei kai haittaa, jos matkaan tulee ylimääräistä istumista kun keulaosaston iäkäs porukka haluaa käydä Mantsinsaaren edustalla mutkan. Mitäpä se minua haittaisi. Samainen nuori herra kiikutti kohta ison pahvimukillisen teetä minulle ja nuorelle naiselle. Muori hävisi vissiin omin jaloin juomaan tarjottavat alakerran kahvioon. Sokerinpalaset matruusi oli kääräissyt tarjottimelle serviettiin jossa oli myös käyränmuotoinen voisarvi. Ymmärsin, että se kuului matkan hintaan joka oli melkein 200 ru halvempi kuin äkäisten kapteenien Sortavalalaivassa.

Istuimia on päälle 70, tilaa siis olisi. Vanha, pikkuisen jo käsistään tutiseva järvikarhu, joka touhusi mukana kun matkustajia saapui laivaan, tupakehtii tuossa ulkopuolella kaiteeseen nojaten ja katselee kaihoisasti ohitse lipuvien saarten suuntaan. Muori ei ole tullut takaisin. Nuori nainen itkeskelee, sillä kai jäi joku rakas Valamoon. Se yritti soittaa kännykällään, mutta ei kai saanut yhteyttä. Minua ja pyörääni hän katseli kummissaan jo, kun tuli perässäni matkustamoon ja vilkuilee nytkin suuntaani kuin haluaisi tulla juttelemaan. Itkultaan ei saa lähdetyksi liikkeelle. Taidan yrittää torkkua vaikka penkin tila on reisille liian lyhyt.

Klo 18.30

Torkahdinhan minä. Mantsinsaari kai näkyi jossain, mutta en sitä itse kyllä erottanut, vai nukuinkohan pommiin sen lystin? Näin unta junamatkasta jonnekin. Kantosiipialus pyyhältää melkoista vauhtia ohitse. Lie ne edelliset kuskit sen ohjaksissa. Tämä paatti junnaa tasaisen varmasti ja on eri mukava matkustaa. Nuori nainen kävi äsken alhaalla, mutta tuli nyt takaisin ja istui lähemmäs. Sitä kiinnostaa polkupyöräni varustus. Kohta se tulee kysymään minulta jotain. Hymyilen niin ystävällisesti kuin osaan hänelle vaikka kai se viikkoja leikkaamatta rehottaneen parran seasta ei erotu edes.

Klo 22.30 Käkisalmi

Olen nyt pyöräillyt Käkisalmen päästä päähän ja tullut jo vähän matkaa takaisinkin päin. Käännyin paloaseman luota takaisin. Luulin rakennusta ensin tsasounaksi, mutta kun sen kupeella oli paloautoja eikä ristejä katolla huojunut, rakennuksen käyttötarkoitus selvisi. Komea se oli. Muutenkin Käkisalmen remontoinnissa näytti olevan kiivas vaihde päällä. Keskelle kaupunkia oli sivallettu leveä puistokäytävä ja sen toiseen päähän lappoi kuorma-autoja ja -sorarekkoja jonoksi asti. Työläiset eivät vissiin nuku täälläkään. Mutta täytyy huomenna sitten tutkia kylää tarkemmin.

Huilaan ja mutustelen hedelmiä paikassa, jossa joki tekee mutkan kauniiksi laitettuun Käkilinnan puistoon. P-paikan laidalla on kaksi Neuvostopanssari tönöttämässä ja niiden talaketjujen päällä kiipeili pikkupoikia kun tulin. Taivaalla on ajelehtinut synkänkin näköisiä pilviä, mutta ei niistä vettä ole niskaan tippunut. Joku vanhempi mies heittelee perhoa jokeen. Sillä on nivusiin saakka kahluusaappaat vaikka ei se edes veteen mene. Kohtalaisen kokoinen kala sillä äsken sätki jalkojen juuressa jota se kopsautti mustalla piinuijalla päähän. Kävin hankkimassa juuri kiinni menevästä isohkosta kaupasta evästä yötä ja aamupalaa varten. Täytyy lähteä etsimään teltalle paikka. Väsyttää. Mutta kirjaan laivamatkan mukavan loppuosuuden ylös.

Se nuori nainen tuli sitten seisomaan viimein pyöräni viereen ja kysyi ensin venäjäksi jotain, mutta sanoin suomeksi, etten ymmärrä. Takeltelin saman vielä englanniksikin ja nainenhan alkoi sitten kysellä sujuvan kuuloisesti polkupyöräni varusteista ja matkani ääristä ja määristä. Otin jälleen karttalehteni esille ja selitin viereeni istahtaneelle naiselle reittini tähän astiset maantiet ja kylät ja kaupungit. Kai se selvän mongerruksestani sai. Ihme juttu tarinani taisi olla. Hän itse oli kotoisin Pietarista. Opiskelee yliopistossa politiikkaa, tai yhteiskuntatieteitä, mutta tämä on vain arvaukseni. Selitti kai hän sen itkunsa syynkin. Frendit sinne Valamoon olivat holidayta jääneet viettämään kun hänen piti lähteä töiden takia kotiin. Laiva jatkaa sitten tunnin tauon jälkeen yötä myöten Käkisalmesta Pietarin suuntaan, jos oikein ymmärsin. Koko loppumatkan siinä huidottiin, mutta taisi vain naurun kieli olla yhteistä. Nimekseen se sanoi Marina. Koetin muistella, että eikös Vysotskin vaimon nimi ollut myös se, mutta ei hän asiasta tiennyt, tai ei ymmärtänyt kysymystäni. Trubaduurin hän kyllä tiesi ja taisi hyräilläkin jotain hänen lauluistaan. Kirjoitin hänelle paperilapulle tietoni ja blogiosoitteeni ja hän piirsi omansa sekä kyrillisin, että länsimaalaisin kirjaimin päiväkirjaani kissankuvan kera.

Satamassa Marina auttoi minua kantamaan pyörän puisia portaita ylös tasanteelle. Ylhäällä kuusien ja petäjien väliin kiilattuna oli synkännäköinen parakkikioski josta hän haki itselleen ison annoksen paistettuja perunoita, suolakurkun siivuja, makkaranpötkylöitä ja kokonaisia tomaatteja sisältävän ison pahvirasian. Kysyi minultakin, että haluanko samanlaisen annoksen, mutta ei minulla ollut nälkä. Istuttiin vielä siinä lahojen puupöytien äärellä hänen syömisensä ajan. Yhden makkarapötkön hän sai melko helposti ujutetuksi muovihaarukkansa piikeissä pala kerrallaan minunkin suuhun. Kun erottiin, halattiin ja katselin kaihoisasti kuinka ketterästi farkkuhousuinen neiti alas laivaan kipitti. Sieltä hän vielä vilkutti  ennen kuin livahti sisälle. Minä läksin etsimään polkua männikön halki Käkisalmen kaupungille.