torstai 12. maaliskuuta 2015

48. Novinkalammen rannalla

Ke 2.7.2014

Klo on 10, alan pakkailla kamoja kasaan. Vetäisen ensin muutamat sanat vihkooni.
Heräsin jo seitsemältä kun tuuli alkoi paiskoa suojakangasta ja puista lenteli oksankappaleita teltan päälle. Minulla oli niin suuret öiset roihut ja paljon puuta nuotiossa, että raju tuuli puhalsi hiillokseen uudet liekit. Kääntelin vain palamatta jääneitä tyviä sekaan ja hain metsästä lisää. Yöllä oli pirusti mäkäriä, mutta eivätpä nyt tässä viihdy. Teltta räimii hassusti tuulessa kun virittelin sen kuivumaan ja tuulettumaan rantapensaiden väliin.
Kun tulin yöllä tähän, tyynellä lammenpinnalla soljui samanlainen kumivene kuin Kurmoilan Sazalla. Siinä istui ongella vanhemmanpuoleinen pariskunta. Mies heitteli myös viehettä. Eivät paljoa kalkatelleet keskenään; "ollaan hiljaa saadaan kalaa".

Vilkutin onkijoille, mutta ei ne siihen vastanneet. Tekivät selälle päin mutkan tällä kohtaa. Haluavat olla rauhassa, tai toivovat minulle samaa. Auvoisa näky se oli hienoisessa kesäyön sumunväreessä.

Isoja kusiaispesiä pitkin rantametsää joka on kuitenkin suhteellisen nuorta. Tässä on ollut harvennushakkuu muutamia vuosia sitten ja polttopuuta löytyy helposti, lahoja latvuksia ainakin.
Paljon on myös rojua rannassa. Tein niistä yöllä pöydän ja istuimen itselleni. Rojuläjistä löytyi violetti liina jonka huuhtaisin samalla, kun kävin itsenikin pesemässä. Aika mutainen pohja tällä kohtaa. Lammen vastapäinen ranta näyttäisi olevan hiekkainen. Tuolla ovat Nurmoilan lentokentällä työskennelleet käyneet munanhuuhtelussa sota-aikaan.

Pitäisiköhän minun tehdä mutka Nurmoilaan? Se näyttäisi olevan muutaman kilometrin päässä M18 tiestä. Aunukseenkaan ei ole enää pitkä matka. Matkaan siis!

2 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Useamman kerran kun olit matkallasi, ajattelin, että kuinkakohon siellä teltassa tarkenee. Alkukesä täällä oli kammottavan kylmä, vielä juhannusaattona vain viisi astetta lämmintä ja melkein myrskytuuli.

Valto-Ensio kirjoitti...

Teltassa tarkeni vaikka välillä hytisyttikin. Lämpenemään alkoikin vasta näillä paikkeilla jossa nyt olen päivityksessäni menossa, eli siis Nurmoila-Aunus-Laatokka. Juhannuksen seutuun Suojärvellä oli hyytävän kylmää.