tiistai 4. marraskuuta 2014

28. Veskelys

Su 22.6.2014 Veskelys, tsasounan torni klo 18.30

Tässä seison aukon puitteisiin nojaten ja katselen Veskelyksen maisemia kukkulalta, lahoristisen tsasounan tornista jonka puiset portaat sentään olivat vankat ja hyväkuntoiset kiivetä. Pyhäinkuvien pirttiin oli ovi lukossa. Kurkistin ikkunasta, mutta eipä sinne paljoa nähnyt. Ja mitäpä merkillistä siellä olisi ollutkaan kun muutenkin kaikenlaiset  kiiltokuvat työntävät minua luotaan: Muutahan ei tsasounien seinillä roikukaan. Itse hirrestä pykätyt rakennukset ovat nähtävyyksiä sinällänsä, mutta harmaiden hirsien sisäpuolella kun on lapsuutensa viettänyt, niin ei niitäkään ihmeenä pidä. Kotoisina korkeintaan. Valitisisin siis mieluummin nokipannun hirttä vasten koristeeksi kuin kiiltelevän helyn tai pyhimyksen kuvan jonka tarina tai tarkoitus ei kerrottunakaan mulle aukea.
Näköalapaikkana tämä on mainio. Veskelyksestä saa täältä jonkinmoisen yleiskuvan. Vain tsasounan takapuolen pusikoitunut kukkula jatkuu ylemmäksi kuin tämä torni. Tulopolun kunto kyllä houkutti kääntymään pois, mutta puhuteltuani kahta naista pikkuisella puusillalla tuolla alhaalla, lähdin jyngertämään äskettäin auki kaivetun ojalinjan vartta ylös. Hiki siinä tuli. Nuorempi, jos kohta nätimpikin niistä naisista puhui luultavasti vepsänkieltä ja joka toisesta sanasta sain vähintään arvaamalla selvän. Se ymmärsi minun puhetta enämpi ja tulkkasi vanhemmalle naiselle puheemme. Niitä kikatutti kovasti matkani ääret ja määrät ja metsissä vietetetyt telttaleirit joista kerroin. Naisia olisi ollut lysti jututtaa kauemminkin, ties vaikka olisivat kohta kahvelle houkutelleet, mutta aina minä alan pappuilla eteen päin kun pitäisi ymmärtää pysähtyä.
Kauppojen pihassa ja eräässä tienristauksessa tapasin muutamia humalaisia miehiä. Niiden kättelyistä ei meinannut irti päästä. Iloiset ukkelit eivät muilla kielillä suostuneet puhumaan vaikka yksi sänkileuka kirosi selvällä suomenkielellä perkelettä kun karvasta viinaa hulahti ryypätessä kaula-aukosta sisäpuolelle. Pontikaksi niiden juomat päättelin ympäristöön levittäytyvän hajun perusteella. En maistanut vaikka tarjosivat. Eivät Veskelyksessäkään kaikki miehet tietenkään juoppoja ole. Tuossakin alhaalla olevalla laajalla, taimella olevalla pottupellolla yksi jäntevä, selväpäinen mies harasi vakoja rikkaruohoista puhtaaksi. Ihmettelin hänelle ääneen suomeksi, kun ei viime aikojen kylmyys ole noussut rinteeseen potunvarsia vikuuttamaan, mies vain nauroi ja pöllyytti multaa. Alakuloisuus on silti aistittavissa varsinkin rujojen kivitalojen törkyisillä tonteilla käyskelipä siellä miehiä tahi naisia.
Täytyy kirjata iltapäivän taivallus muistiin.

Hyrsylänmutkasta läksin pyöräntyöntöön auringonpaisteessa. Kolea tuuli jakoi ilmanalan kahtalaiseksi; toiselta puolelta kuumotti ja toiselta kylmetti. Vaeltajalle siis sopiva ilma. Mittari näytti lähtiessä 11 lämpöastetta. Ruisrääkkä jäi rääkymään kouluntakaiseen pajukkoon. Pyyemo viisti siipeään pitkän matkaa edelläni heti matkan alussa. Näytteli loukkaantunutta jotta poikaspartti kerkeää piiloon. Lie niitä ollut seitsemän kuin poikia Jukolassa kun pusikoissa pölisi vähän väliä ja viserryksiä kuului molemmin puolin tietä. Oravakin siinä kapsahti petäjään. Tapasin myös kankean kyykäärmeen auringonpuoleisessa mäessä kuusenkannolla. Kerkesi kuitenkin koloonsa kun kaivelin kameraani liian lähellä ollen. Aika pitkä se oli, väriltään enempi vihreä.
Mukavalta tuntui nyt kulkea tuota metsätietä pitkin yölliseen verrattuna. Tuli lapsuuden kärrypolut mieleen eikä tien kehnous lainkaan kummastuttanut. Päinvastoin ajattelin, että maailmanteiden pitäisi kaikkialla olla tällaisia, ihmiselle fyysisesti vaikeita edetä. Mitä tyydytystä sileällä asvaltilla kulkemisesta saa? Kivettömien, kannottomien ja liejuttomien taipaleiden kulkijat ovat usein myös ikävystyttäviä. Toisinaan kuulostavat myös kipeämmiltä, taitavat tarvita terapiaakin useammin kuin tiettömien taipaleiden takusissa sitkistyneet akat ja ukot.
Jossakin notkossa tuli sarkapukuinen ukko vastaan kumisaappaat jaloissa lonksuen. Luulin sillä olevan sianporsaan molemmissa kainalossa, mutta ne olivatkin koivupölkkyjä. Ukko kääntyi ojan ylitse metsään ja jäi männyn taakse odottamaan ohitse menemistäni. Olipa ujo kulkija.

Ennen Ignoilan voimalapatoa ei sitten tapahtunut mitään muuta kuin että piti käydä kahdesti paskalla. Maha oli lievästi ruikulla ensimmäisen kerran tämän matkan aikana.

Patoaltaassa uistelin. Viehe ei mahdollisia kaloja kiinnostanut, tarttui vain pitkää sammalta koukkuihin ja yksi oksankarahka. Portinvartijakoira kävi vusahtelemassa kun ohitse menin, mutta ei lähtenyt perääni. Hyvin oli vartiopiirin rajat sille opetettu. Maasturi oli hävinnyt, Niva peräkärryineen oli paikallaan.
Tasoristeyskyläpahasen jälkeen paremmalle tielle tultuani porhalsi vastaan keltainen Mosse jossa ei ollut rekisterikilpiä. Kuski vaikutti humalaiselta sillä auto teki laajoja mutkia laidasta laitaan. Kun se kääntyi vasempaan pistävälle tielle, käännös meni pitkäksi ja kolinalla se kurautti ojanpohjan kautta. Taisi puskurista jäädä pala kiven koristeeksi ojaan. Mossen jälkeen käveli keskellä tietä miehenkuvatus jollaisia näki aikoinaan Harjamäen mielisairaalan alueella huhhasemassa. Likaiset vaatteet leuhottivat miten sattuu, jaloissa oli eriväriset kengät, eikä nekään oikeissa koivissa. Kasvot olivat ruokkoamattomat, parta ja lätsän alta hapsottavat hiukset takkuiset kuin jätöksissä kierineen koiran turkki. Silmät ikäänkuin roikkuivat väljän nahan varassa poskilla, hengitys kulki rohisten ja askel oli lyhyt, hapuileva, kengät tiensoraa ryystäen viisti. Näkikäänkö tuo kunnolla? Sekin ihmisenhaamu kääntyi pois tieltä pihapiiriin, joka oli kuin mies itse, kaikki huiskinhaiskin.

Metsähakkuuaukealla töyhtöhyyppä oli pesintäpaikassaan metsäkoneiden särkemällä suoputamalla. Käyttäytymisestä päätellen poikasiaan sekin pyrki varjelemaan. Suomen puolella hyyppiä tapaakin vain peltojen laitamilla, ei juuri koskaan metsäaukioilla. Niin kuin ei kuovejakaan jotka tällä retkellä havaitsemani kaikki ovat olleet soilla tai niiden halki kulkevien teiden varsilla. Maatalouttapa laajoine viljelyksineen ei enää täällä esiinnykään. Miten lie linnut pesineet kolhoosien ja sovhoosien aikajaksoina? Onko ne kaikki pantu laidasta lukien pataan ja syöty nälkäisiin suihin?
Klo on nyt 20.15 ja olen kulkenut jonkin matkaa pois Veskelyksestä Petroskoin suuntaan, polkaissut "Priäzän piiriin" josta mietin, kyltin pusikossa havaittuani, että mitähän sekin enää todellisuudessa tarkoittanee? Veskelyksen kylän rajakylttiä oli posautettu haulikolla niin kuin melkein kaikkia kylttejä ja liikennemerkkejä jotka vähänkin syrjässä ovat olleet. Isokaliiberisten kiväärien ja pistoolien reikiä olen niissä myös nähnyt, että poikasten ja humalaisten kujeet ne täälläkin tosina näyttäytyvät kun kättä pidempää kouraan sattuu.
Ennen poistumistani Veskelyksestä, kävin kylätien perillä saakka. Asumuksia oli monenmoisia, päällekaatuvia ja muutamia kunnostettuja. Aiemmistakin kylistä tuttuja, valkotiilisiä ja elementeistä kasattuja, kamalanoloisia rakennuksia valokuvasin, hirsisiä kuitenkin eritoten. Idylliä olisi kun sen saisivat joskus pieteetillä remontoitua. Kaikenlaisen huolellisuuden opiskelukaan ei olisi Karjalan nykyiselle väestölle pahitteeksi. Tarvikkeita näyttäisi kaikkialla olevan kun vain osaisivat ne oikein päin paikoilleen naulata ja ruuvata, vasaraa kädessä varresta pitää.

 Veskelyksestä pitää erityisesti mainita, etten tavannut yhtä ainutta irti olevaa koiranhutaletta.

Äsken juoksi nuori tyttö tämän katoksen ohitse, missä nyt tätä kirjoitan. Roksit silloli jalassa. Nyt menee muutakin väkeä tiellä. 3 pienempää tyttöä, poika ja äiti. Tulivat kai tuolta lammen takaa johtavaa polkua. Menevät tienvarren taloon koko perhe, paitsi miestä ei tässäkään joukossa näy joka voisi olla noiden lasten isä. Ei ne näy kummastelevan minua lainkaan. Pitkälettinen äiti nyökäytti päätään. Oli topakan oloinen ihminen. Kissakin pujahti jostain jalkoihini kiehnäämään ja kurisemaan.
Kesäisen kaunis on seutu. Uskalsin jättää pyörän vähäksi aikaa lukittuna katokseen ja kävelin muutamia satoja metrejä eteen päin. Yksi palanut talo oli mutkassa, sitten erilaisista rakennustarpeista erilaisiin asentoihin laadittuja rakennuksia ja saunoja lammen rannalla. Tuokin talo, johon väkeä meni, sijaitsee lähellä vettä. Mikäs tässä asua on ainakaan näin kesäisten maisemien puolesta.

Söin aika lujasti Veskelyksen tsasounankukkulalla, mutta alkaa kahvia tehdä mieli. Iltakin viilenee entisestään, on uhkaavan tyynessä lampien pinnat. Minnehän panisi seuraavan leirinsä pystyyn? Kurmoilaan?

Ei kommentteja: