12. Voloma-Pieninkäjärvi II

Su 15.6.2014 klo 12.40

Edelleen leiri nro 6. Heräsin 11 jälkeen. Näin unta naisista jotka ryntäilivät kameroineen ja tisseineen suopursujen seassa.

Puhaltelin tulet yölliseen hiillokseen. Aamupalaksi kahvia ja haarakepin päällä paahdettuja leipäviipaleita joidenka katteeksi puukotin jo Lietmajärveltä hankkimani lihaisenrasvaisen makkaran viimeiset kannikkalintit. Huvittaa se, kun olin ollut ostavinani Voloman magazinesta maitoa 2 purkkia, mutta toisessa olikin piimää jota lorautin kahvin sekaan. Venäläinen oikea voi on hyvää kuten nuo maidotkin, tietenkin myös piimä ilman kahvia.

Kala ei edelleenkään onkeen käy, paitsi tullessa eräällä joella, jonka rannalla kasvoi minulle tuntemattomia kukkia yksi ahvenen sintti erehtyi pikkulippaan tarttumaan.

Huuhtaisin parit hikeentyneet paidat ja kalsarit, sukkiakin lutruttelin kivien päällä samalla kun uida pärskyttelin kirkkaassa Pieninkäjärvessä. Nyt pyykit kuivuvat vähäisessä, pohjoisenpuoleisessa tuulenvireessä hentoisten petäjien väliin naulatussa laudassa, lie siinä kalastajat verkkojaan selvitelleet joskus. Puolipilvisen kolakkaa on ilma. Sen verran aurinko jaksaa lämmittää, että makailen telttarysässäni ilman vaatteita kun on niin metka olo kylmässä vedessä uinnin jälkeen.

Täytyy vielä Volomasta laittaa asioita muistiin sekä viimeisestä pyöräntyöntötaipaleesta jonka hiekkainen mitta oli vain noin 25 km.

Iloinen joukko lapsia piiritti minut kun olin katselemassa rumaa rakennusta päällystämättömine pihoineen kylän laidalla.

Se osoittautui "skolaniksi", kouluksi jonka ympärillä nämä viikarit olivat pinttelemässä. Kun yritin selvittää, taitaako kukaan suomea tai englantia, niin isoin poika muutamat englanninsanat muististaan kaivoi, ja se kilkatteleva, violettipusakkainen tyttö. Esittelin kartasta kotimaani ja mistä olen lähtenyt, sekä kuten aikuisillekin kysyjille kulkemani matkan ja minne olen menossa. Ihmettelyä lapsilla piisasi jo pyörässäni.

Pyysin lapsia kirjoitttamaan nimet vihkooni. Tyttö oli Veronic 8 v, yksi pojista Daniel 10 v ja kiviä käsissään pitänyt Olek 7 v. Ranteensa leikeissä murjonut poika ei nimeään laittanut enkä sitä enää muista.

Lasten mukana kuljeskeli jokunen kissa sekä koira. Mustaa rotjaketta piti ojentaa rantsakalla ja se asettuikin, mutta sitten syöksyi aidan alitse pienenpieni kissanpentele sen kuonoa kynsimään. Pian siinä menivät rinkiä niin kissat, koirat kuin lapsetkin. Tytön ja Olekin kukkamekkoinen äiti tuli paikalle takanani olevasta kerrostalon rohjakkeesta, mutta ei alkanut juttusille sen kummemmin. Tervehti vain hymyillen kun drastuijet sanoin. Ollessani jo menossa poispäin, niin Olek juoksi aitoja ylitellen hengästyneenä jälkeeni ja ojensi minulle äidiltään terveiseksi omenan.

Omenapojan jälkeen tultiin minua vielä kerran jututtamaan. Mopopoikia kiinnosti kovasti tämmöinen kulkija ja jälleen otin kartan esille. Piti näyttää heille työkaluluukun sisältö avain avaimelta. Pikkuinen kirveeni kiinnosti ja kovalla paineella toimiva kaasusytytin. Se taisikin olla ensimmäinen mopokohtaamiseni. Harrastus, jota niin kovasti vastustan tapahtuipa se missä tahansa.

Kylän sisääntuloväylällä tien alitti pieni joki. Sen ylitse kauan sitten rakennettu, kovasti paikkailtu silta alkoi olla ikänsä päässä. Lahon sillankaiteen yläpuolella kulki ruosteensyömä, repsottavaeristeinen, lakkautetun sahan luona olevalta lämpölaitokselta kylään johtava kaukolämpöputki. Harakoillekin siitä lämpöä riittää koska käytössä se lienee kun en uusiakaan putkia nähnyt. Kai vanhustentalo, koulu, muutamat kerrostalot ja hallintorakennus jonkinlaisen lämmönlähteen tarvitsevat jos itse kyläläiset puilla tönöjään lämmittävätkin. Kylässä pisti silmään jonkilainen jako huonompiosaisten ja paremmin toimeentulevin alueesta jonka kylän kahtia halkaiseva pääväylä toisistaan erotti. Kaukana metsänlaidassa, liejuisen kujan päässä oli aspestikattoisia karjalaistyylin talojakin kenollaan muutama. Erään sellaisen pihassa kompuroi kasvimaataan kitkemässä vanha muori joka tuskin jaloillaan pysyi eikä se kuullut, kun kokeilin huutamalla "päevee", että osaisiko hän suomensanaa kanssani vaihtaa.

Pottumaan kokoisena kun ihmisten toiveet pysyisivät.

Volomasta kokonaan poistuessani puhalsi tuuli paikalle raskaan mustan pilven josta ryöppysi hetken verran sankasti vettä. Kohdalla sattui olemaan oveton ja ikkunaton tiilirakennus jonne kerkesin enämmälti kastumatta.

Kun sade taukosi, kiertelin pusikoiden valtaamalla, hylätyllä teollisuusalueella. Poiskorjaamattomat öljysäiliöt, hajonneet rakennukset, pusikkoon sujaltava rautatie ja tähystystornia muistuttava tiilitorni tekivät ankean vaikutuksen. Aprikoin siinä öljylänttistä hiekkaa potkiessani, että millainenhan lienee Volomassakin pohjaveden tila?

Iltaa kohti taivas kirkastui, soiden yllä leijaili sumuläimäreitä kuin tarinoiden aaveita koskaan päättymättömillä poluillaan. Näin myös yhden, laajan metsäpaloalueen jossa aluskavillisuus jo vihersi, mustikanvarpua enimmäkseen. Niillä kankaankohdilla metsän tunnelma oli erilainen, kuin pysähtynyt. Jollakin kohtaa oli ukkoteeri jäänyt auton alle ja olisin ottanut sen nuotiolla paistettavaksi jos olisi ollut tuore, tämä haiskahti jo. Korppi vainajan ääreltä lentoon nousi, se oli kortannut teertä niin, että pää puuttui.

Autoja ei montaa tällä taipaleella näkynyt. Aivan alkupuolella yksi Niva ja sitten joku muunmerkkinen maastoauto jossa oli nuoria miehiä menossa kalaan koska vapoja oli sidottu takapuskuriin ja lonksuvassa takaovessa heilahtelevaan vararenkaaseen kiinni useita, ja katolla oli kumivene.