tiistai 17. joulukuuta 2013

Päiväkirjamies 3

Mikkeli meni hyvin. Puolitoista päivää tiimityötä ja sopimuksen se osuus lähti M:lle. Ne tarjosivat illallisen. Nainen ja kaksi miestä sekä nuorukainen, joka oli opissa istahtivat helpottuneina ravintolan pöytään kuin olisivat rakentaneet isonkin talon ja nyt olisi tupaantuliaisten aika. Ehkä se niin onkin. Ehkä se on koko heidän tulevan elämän talo jossa asuvat lopun ikäänsä. Minä olen vain yksi arkkitehdeistä taustalla. Otin lasillisen valkoviiniä kalaruuan kanssa. He jäivät jatkamaan iltaa. Itse kuljin katuviertä vanhaan, viihtyisäksi kunnostettuun hotelli Marjaan muutaman minuutin kävelymatkan päähän rautatieasemasta. Eräs äskeiseen työtehtävään liittyvä puserrus vieri kulmittain kuin rubikinkuutio edelläni jalkakäytävällä, mutta potkaisin sen syrjään ennen kuin astuin majataloon sisälle.


Aamulla Helsingissä kymmeneltä. Satoi koko matkan ja vielä, kun istuin taksissa Myyrmäkeen asunnolleni. Pöly on kummallinen aine. Sitä syntyy vaikka ovet ja ikkunat ovat tiiviisti suljetut eikä postiluukkuakaan ovessa ole. Luhtikäytävän laatikko oli tyhjä: Kannessa on pysyvä mainoskielto. Huoneissa pyyhin pinnoilta pölyjä ja keitin kattilassa teevettä. Tirautin vaahterasiirappia mausteeksi sillä sokerikupin lusikassa selällään oli kuollut kärpänen. Mistähän sekin on huoneeseen päässyt? Se oli pyörinyt ennen kuolemaansa sokerijauhoon pyörteitä. Olisiko enkelikuviota yrittänyt tehdä kuin lapset lumeen? Heittäydyin päiväpeiton päälle selälläni. En ajatellut mitään. Nukahdin. Kun heräsin, oli jo iltapäivä pitkällä. Korvaan sattui. Olin kääntynyt kyljelleni ja poski oli kännykkää puristavan käteni päällä. Olinkohan ollut soittavinani jonnekin? Kävelin Louhelan Siwaan. Tomaatteja, ruisleipää, kinkkuleikettä ja voita. Piimäpurkki ja suklaalevy. Murukahvia.


Aamulla bussilla takaisin Helsinkiin ja nyt istun junassa matkalla Seinäjoelle. Huomenna on tapaaminen Kristiinankaupungissa. On matkustajista väljää. Naputtelen edelliseen raporttiini muutaman lisähuomautuksen. M lähettää pikana kiitokset ja muutamia tarkennuksia "sen leveän ihmisen varalle" huomiseksi. Konduktööri on nainen. Junien henkilökunta on ollut jo moniaita vuosia räätälöityjä tehtäviinsä. Kuin olisivat syntyneetkin junissa. Ehkä joku heistä onkin. Erään kerran olin matkalla jonnekin (Ranskassa), kun edessäni istuva, raskaana ollut nainen alkoi vuotaa. Koska seuraavalle asemalle oli vielä matkaa, hän ehti synnyttää junankäytävällä. Matkustajien joukossa oli ensiapumies, joka osasi avustaa. Se oli punainen ja limainen se vauva, sillä oli talia nahkassa ja sininen napanuora. Ison läjän veristä kudosta, jota vauvan jälkeen tuli, avustaja sulki ensiapupaketista otetun lämpöhuovan sisään kun oli katkaissut ensin napanuoran ja solminut sen punaisella nauhalla, jonka junavirkailija antoi. En ollut koskaan nähnyt vastasyntynyttä ja minussa se tapaus meni syvälle.


Juna oli Seinäjoen asemalla kymmenen jälkeen. Bussi Kristiinankaupunkiin lähtee puolilta päivin. Kävelin lämpimän kosteassa ilmanalassa kaupungille. Shuan long-kiinalainen ravintola aukaisi juuri ovensa. Kanaa, riisiä ja runsas salaattiannos. Kahvia. Kaksi opiskelijaharjoittelijaa ja kaksi kiinalaista hääräsi salissa. Keittiöstä kuului kalinaa ja tirinää ja ovi kävi. Oli lounasaika ja ihmisiä kulki tasaisena virtana salaattikaukaloiden ympäri. Pöytääni istahti kolme jonkun viraston henkilökuntaa. Naisia. Yksi niistä puhui koko ajan, toiset vähemmän. Katselin pitkäripsistä tarkemmin ja hän muistutti naista, joka istui kerran vastapäätä Malzmühlessa Kölnissä. Hymyilin naiselle kahvikuppini takaa ja hän vastasi siihen nätisti. Kun he lähtivät, kaivoin vihkoni ja kirjoitin nämä.


Ajattelen Kristiinankaupunkiin heittelehtien etenevän bussin kyydissä aforismia: Metropolilainen tuhahtelee pikkukaupungin miljöölle tajuamatta, kuinka pieni hän itse on molemmissa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Varo kuule vaan ettet mee Ristiinankaapunkista Ruohtiin. Ihmiset ovat ylpheitä siälä!

Valto-Ensio kirjoitti...

A

Se tuo Päiväkirjamies... mistäpä sen tietää, mihkä se menee.

Ripsa kirjoitti...

Ei pääse Kristiinankaupungista Ruottiin suoraan ainakaan.

Jäätien katkaisevat laivaväylät. Kristiina on yksinäinen paikka. Kesäravintolassa on syömässä taiteilijaseuran jäseniä, ripustus on ohi. Ruoka ei ollut erityisen hyvää.

Mutta ravintolan ikkunasta näkyi meren jää.

Siihen se jäi se kaupunki, mentiin pois. Ei ole enää asiaa ollut.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa

Kristiinankaupunki on kesällä erityisen kaunis paikka. Talvella ja muilla kylmillä ilmoilla tietenkin viimainen kuten Vaasakin sekä kaikki isolle aukealle (merelle) antavat paikat. Tottua en varmaan ehtisi niihin säihin enää milloinkaan.

Kaupungit sisämaassakin ovat työmiehille vetoisia paikkoja, mutta mikäpä paikka Suomessa ei olisi jos 8 tuntia päivässä vuositolkulla jäisen vasaranvarren kanssa muottitöissä seurustelee. Vain vähän kesäsyömeksi helpottaa.