perjantai 5. heinäkuuta 2013

Lokakuu 1990

Ma 1.10.1990 klo 19 Iisalmi

Finelineristä muste kuivahti, jatkan lyijyisellä.

Onko ovi auki vai kiinni pitämistä varten? Miksi tilhet lentävät ikkunoihin? Pystyykö herra Jokisen ruuveja kiristämään? Vaasa-Pori, Keskustori. Talon toinen pää oli ilon- toinen suruntalo ja koiranputket vain heiluivat tuulessa... Soila se lähti piiriin, tinttantanttantallalei ja Soila se lähti piiriin...

Yritin muistella aiheita joista lasten kanssa rallateltiin, kun asuttiin Tampereella ja he olivat vielä pienempiä kuin nyt. Muutama posketon juttu vain luiskahti mieleen. Meilläkin on historiamme, mutta miksi ajasta eletystä ei enempää irti saa?

Tein täytemunakasta ja pottumuusia. Tytötkin söivät vaikka oli sipulia, tonnikalaa ja Auraa.

Satu on tänään ollut ensimmäistä päiväänsä Muuruvedellä, minä täällä tyttärien kanssa alan opetella yhdessä pisteessä majailua. Kävin aamupäivästä ratsaamassa koulun. Vanhimman tyttären opettajasta vaistosin kireyttä kun ykskaks tulin ilmoittamatta käymään. Keke Rosbergin entiseksi heilaksi sanoi aiemmin joku sitä. Nuorimman opettajasta ei jäänyt mielenpinnalle minkäänlaista kuvaa. Minulle on ruvennut käymään usein näin; taantumantoukat ovat kaivautuneet aivoihini; unohtelen juuri koettuja. Luin  jostain, että järkyttävillä tapahtumilla on vaikutuksensa ihmismieleen.

Päivällä törmäsin R:aan kaupungilla. Se lupasi soittaa nyt illalla. Ovat muuttamassa Kouvolaan, vai oliko se Kymiin josta sen mies on lähtöisin? Jonnekin sinne päin kuitenkin. Tällä naisella on isot tissit, sen muistan paremmin; tavattiin Seurahuoneella jokunen aika sitten. Mies on särkenyt kolarissa päänsä ja muutenkin valahtanut elämisensä kanssa alespäin. Pyörätuolissa istuu nenä ja suupielet vuotaen. Silmät ovat sameat ja mätivät nekin. Miestään R työnsi päivälläkin kun nähtiin. Lapsia eivät olleet ehtineet edes harkita.

Minusta ei olisi sellaisen taakan kantoon tahi, että omilla tolpillaan seisovaa mielisairasta kykenisin hoitamaan.

Helena soitti.

Huomenaamulla aloitan Makkosella.

Ke 3.10.1990 klo 21

Toinen päivä Makkosella. Hyvinhän tuo alkoi. Hannele (sisko) on samalla työmaalla rakennusmaalarina.

Aivoissani on umpisolmu. Sekoilen mittaamisessa, kulmien asteiden määrittelyssä, tykkäisin pyöristää kaiken. Koko ajan on kuin  sumua silmien edessä; ajattelen ahdistavia asioita enemmän kuin työtehtäviä.

Töiden jälkeen kävin kutsuttuna ulosottomiehen luona. Se sanoi, ettei nyt sitten pienistä hätyyttele jos alkaa jotensakaan elämä sujua. Viittasi jälleen kansiopinkkaan ja sanoi, että noista löytyy ilmirikollisia jahdata saakka.

Mulla on muutaman kirjeen kirjoittaminen kesken. Yksi osoite on häveyksissä.

Kahdeksan tunnin työpäivä tuntuu kuin etenisi jälleen kaksin jaloin eikä töytäilisi kaikkia raajojaan käyttäen. Pään sisältö ei silti asetu. Siellä koira jahtaa häntäänsä.

Sain jokerista 300 mk. Se meni Halpahallissa toisen tytön housuihin ja paitaan.

Su 7.10.1990 klo 22 Iisalmi

Nuorimmainen kyseli aamulla, mistä unet tulevat ja mihin ne menevät? Sanoin, että täällä Unimäessä ne nousevat Karisuolta tai laskeutuvat Villelänrinteestä, joskus Pohjoismäen suunnasta rajapolkua pitkin. Ja kun ne ovat filminsä yksissä päissä näyttäneet, lähtevät maantielle etsimään uusia päitä; sama uni harvoin tulee takaisin.

Oltiin siis Unimäessä. Hain Sadunkin koska Muuruvedeltä on sinne lyhempi matka. Olin rähjätuulella, pahoitin kaikkien mielen, omanikin. Lienee ainoa puolusteltava seikka, että itse nämä tunnistan.

Muuruvedellä oli ensimmäisestä viikosta ainakin kolme päivää kulunut kohtauksissa, päänsäryissä ja harhanäyissä. Kohtaukset olivat olleet petitmalleja,  mutta kun oltiin jo nousemassa autoon, Satu läjähti koulun P-paikalla päistikkaa naamalleen sorapinnoitteelle. Käskin tytöt autoon istumaan ja pitelin kouristelijaa aloillaan. Nostin sitten autoon täristelemään loput. Meni taas poski palkeenkielille ja vaatteet rötvääntyivät vereen, minullakin paita ja housujen etumus. Sadun tukanrajaan tuli hiekkainen ruhje eikä ollut apteekit enää missään kulkutien varrella auki, että olisi laastaria saatu. Unimäessä sitten puhdisteltiin ja sidottiin vaikka sitä tehdessäkin meinasi sidottavalta tolkku mennä monta kertaa. Kun olisi joku viisaampi jonka kanssa neuvotella tämmöisistä. Tai että joku muukin näkisi lasten hätääntyneet ilmeet.

Ma 8.10.1990 klo 06.00 Iisalmi

Puuro on valmista, leivät ja voit pöydässä. Kaakaotakin laitoin.

Elämä on outoa. Oudot unet ovat seurausta siitä.

Sadun veli, Kake tuli painajaiseeni. Yritin zoomata katsetta hänen kasvoihinsa. Unenaukealla oli kallistunut tiilinavetta ja höyryävällä tunkiolla kippurahäntäinen sikakoira. Lunta maassa ja puiden paperisten lehtien päissä räntäisiä klönttejä. Veripisaroiksi värittyvät lumisohjotipat helähtelivät maahan pudotessaan kuin musiikiksi olisivat halunneet muuttua. Kake sanoi äkkiä hyvin rumasti: Satua et sitten jätä tai me tapetaan sinut!

Ke 10.10.1990 klo 11.15

Aleksille taas liput liehuvat. Jälkikäteen on hyvä manalle menneitä, eläissään kaltoinkohdeltuja paijata. Kansakunnan yhteisen omantunnon arvet punoittavat lähtemätöntä häpeää, mutta uutta hävettävää tehtaillaan silti alati.

Ruokatunti. Tulin käväisemään kotona vaikka syömistä ei juuri ole. Rahat loppuivat eilen ja tilipäivä on vasta ensi viikon perjantaina. Holkerikin on sitä mieltä, että Suomessa ei ole köyhiä. Mitäs me olemme? Eikö suomalainen köyhä ole sellainen, jolta ei laskujen maksun jälkeen jää rahaa ruokaan?

Klo 19.20

Lama uhkaa. Törsääminen loppuu. Kulutusjuhlat ovat ohitse. Kuka niitä sitten on juhlinut? Ne, joilta se onnistuu kaikissa käänteissä; suruttomilta pojilta ja tytöiltä joilla kaikki sormet ovat Midaksen sormia. Ja niiden, joille ei väliä, jos kahleisiinkin välillä joutuvat.

Sadulla ollut jälleen paniikkioireita. Kykenee kuitenkin puolivaloillakin opiskelemaan. Menee tunneille, kuuntelee opettajien asiat ja kirjoittaa niitä rutiininomaisesti muistiin. Kun tulee PetitMall, jatkavat käsi ja kynä kirjoittamista yli vihkonsivun ja vasta pulpetinreunalta pudotessaan lopettavat. Näin tästä tutusta asiasta unta itsekin kun töiden jälkeen nukahdin hetkeksi.

Tytöt ovat pihalla, pitää käskeä iltatoimille. Keitin töiden jälkeen pottu-porkkanavelliä. Pakastimessa oli vielä äidin tekemää leipää ja sitä sipellettiin sekaan. Aamulla loppuu kauraryynit eikä kaakaostakaan ole purkissa jäljellä kuin haju. Huomenna on keksittävä jostain mania. Kottia en ilkeä pyytää.

To 11.10.1990 klo 21.30

Lainasin Hannelelta viiskymppiä. Ostin Halpahallista kahvia, kauraryynejä, leipää, maitoa, lenkkimakkaraa, tarjoussardiineja ja kananmunia. Koko raha meni. Otin pakastimesta sulamaan puolukoita, teen huomenna niistä puuron ruisjauhojen tähteeseen.

Kirjoitin R:lle. Purin siinä tätä jatkuvaa piinaani, mutta mitä se auttaa? Tulisi tilanne, että saataisiin naida niin edes siitä seuraava tunti menisi ilman ahdistusta. Helena odottelisi Kuopiossa käyntiäni, mutta lähepä tästä.

Haluaisin ajella huomenillalla Unimäkeen. Hantea pyysin Siilistä sinne metsästyskaveriksi. Lupasin hommata Erämiesten vierasluvan, mutta miten, vaikka ei se maksa kuin 15 mk?

Pe 12.10.1990 klo 11.20

Neljäkymppiä oli Sadun nimissä olevalla tilillä lapsilisiä. Nostin ne ja sain litran rasvatonta maitoa, kaksi pakettia piirakoita, margariinia ja seitipaketin. Itse olen tällä viikolla syönyt enimmäkseen vain leipää ja juonut kahvia. Tyttöjen ruuantähteet olen nuollut lautasilta pois.

Klo 17.30

Äiti tuli ja meni. Tyrkkäsi lähtiessään taskuuni 350 mk. Nyt voin siis lähteä Unimäkeen. Bensaan menee viitisenkymppiä, lopuilla ruokaa ja Hantelle se metsästyslupa. Soitin Sadulle, se on kipeänä.

Ma 15.10.1990 klo 22 Iisalmi

Viikonlopun saalis: Yksi koppelo. Hante ampui ukkometson ja teeren.

Hanten kanssa juteltiin asiat halki. Siinä on yksi harvoista kavereista, joita minulla enää on. Suonenjoen Esko on toinen, muita ei mieleeni tule. No, Tapion kanssa soitellaan toisinaan, mutta hän on Kittilässä ja tuntuu kaukaiselta. Naisista en tässä yhteydessä halua merkintää tehdä. Eivät ole miesten rinnalla vertailtavissa olevia ihmissuhteita. Tärkeitä toisenlaisella tavalla. Enkä saatana tarkoita yksinomaan naintijuttuja vaikka niin kai luulisi.

Rakennuksilla uhkana laskusuhdanne, työttömien määrä lisääntyy huimaa vauhtia muillakin tärkeillä aloilla.

Gorbatshov saapi tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinnon.

Ti 16.10.1990 klo 22 Iisalmi

Päiväkirjan pitämisestä ei liene muuta tolkkua kuin että saa hetkeksi hiljentyä omien ajatustensa äärelle. Ja voihan tässä itseltään kysellä tyhmiä kysymyksiä ja vastata niihin yhtä tyhmästi.

Koppelopaisti pottumuusin kanssa alkuviikon vahvin ateria.

Uneni eivät ole enää unia eivätkä kai painajaisiakaan. Ne lähentelevät samaa genreä kuin  isän kuoleman jälkeen. Alkuyöstä usein toistuva metamorfoosi vaivaa: Käsiin kasvaa sulkia, kasvoihin suomuja ja takapuoli turpoaa paviaanin paljaaksi perseeksi. Sitten on välitilaan putoamisia, järjettömiä pelkotiloja, heräilyä vaikka ei herääkään, leijumisia, paikasta toiseen siirtymisiä; luulen, että olen tulossa hulluksi minäkin. Viime öinen sängyssäkieriskely päättyi kirkkaaseen tunteeseen, että Satu on tappanut Muuruvedellä itsensä.

Ke 17.10.1990 klo 11.30

Amnestyn "Näläkäpäivä". Samoin heikkisten.

Laskuja kertynyt taas toistakymmenentuhannen edestä. Tilipäivä ylihuomenna ja sekin vain nelisen tuhatta jonka käärii kokonaan pankki. Satu saa Kelalta 3760 mk:n kuukausiavustuksensa, mutta kaipa hänenkin on  maksettava omat kulunsa.

Tyhjensin eilen toisen tyttären tilin, siellä oli satanen. Se hupeni kertakäyntiin kaupassa: maitoa, leipää, muutama piirakka, 2 maksalaatikkoa, margariinia, teetä ja kahvia. Nekin melkein syöty jo. Huomiseksi on leipää vain ja pari kananmunaa jotka voi keittää ja niistä siivu tai pari kunkin leivän päälle. Onpa meillä hauskaa.

Viikonloppuna olisi Liperissä pikkuveljen sahapuiden kaatosouvi. Kai siitä jonkun markan saan? Bensarahat ainakin.

To 18.10.1990 klo 23

Päivittäinen näytelmäpiiri kokoontuu työmaalle kertomaan vitsinsä, viheltelemään hilpeästi ja laulelemaan rivoja. Olen mukana näytelmässä, vuorosanojen toistaminen ei kuiskaajaa kaipaa. Vien roolini lävitse runsain ablodein, encoreakin pyydetään joskus. Ei ole muille paljastunut, kuinka paljon tämän klovnimaskin takana kyyneliä haudotaan.

Pe 19.10.1990 ruokatunti

Tilille tuli 4380 mk, jäi lainanlyhennyksen jälkeen 350 mk. Hiphurraa!

Su 21.10 1990 klo 23 Iisalmi

Siinä se 32. syntymäpäivä kulahti kuten eilinenkin liperiläisessä räntäsateessa puita kaadellen. Tytöt olivat Siilissä. Hain sinne perjantai-iltana myös Sadun. Äiti oli tänään iltapäivällä vienyt hänet Muuruvedelle, otin tyttäret tullessa ja nyt olen ihan saatanan poikki. Matkaakin on Liperistä parisataa kilometriä. Eikka maksoi bensat ja satasen vaivanpalkkaa.

Ke 24.10.1990 klo 02.00

Perkeleen perkeleen perkele! Eilen työmatkalla tuli ukko pakettimersulla kolmion takaa eteen! Samaran keula sattui suoraan sen karjapuskurin kulmaan ja koko keula tuli sisään. Ratti survaisi rintalastaan murtuman ja naamaan tuli mustelmia tuulilasista joka losahti kokonaisena päälle. Mersuun ei kai tullut mitään vaurioita. Oli viidenkympin rajoitusalue ja minä noudatin sitä. Se äijä yritti selittää poliisille, että ajoin ylinopeutta eikä mulla ollut valoja päällä! Itse ei ollut raaputtanut ikkunoita aamukuurasta puhtaaksi. Antoivat kovat sakot sille. Kiukuissaan äijä hyppi tasajalkaa risteyksessä, potkaisi autonsa vannetta ja kurvasi tiehensä.

Kun ambulanssi viimein tuli, se vei minut Aluesairaalaan, kuvasivat ja kopeloivat. Ei kai minulle kummemmin käynyt, mutta auto menee lunastukseen. Mutta milläs nyt kurvailen töihin?

Oliko tämä välttämätön kokemus elämältä tämäkin?

To 25.10.1990 klo 08

R soitti eilen. Juteltiin pitkään. Sovittiin, että kun hänen miehensä lähtee marraskuun alusta kahden viikon kuntoutukseen, niin silloin tavataan ja heitetään estot parvekkeelta kartanolle.

Kävin uudelleen myös lääkärissä. Lapaluiden välissä on revähtymä myös. Rintalastan murtumalle ei mitään voi tehdä, ota tarvittaessa särkylääkettä, sanoi hän ja kirjoitti reseptin. Sairaslomaa kirjoitti kuun loppuun.

Pe 26.10.1990 klo 17

Äiti haki tyttäret Siiliin. Satu ei tule, se haluaa vain olla nyt ja levätä. Jospa leponsa onnistuu.

Kävin Alkosta kossua ja nyt teen muutaman totin. Kirjoitan mitä nousuhumalaisessa päässä liikkuu ja lähden sitten ihmisten ilmoille.

Asumme Pöllösenlahdella; hyvin Iisalmelainen paikannimi. Tässä lähellä ovat myös Touhula ja Kihmula. Iisalmelaiset käyvät kesäisin uimassa Pöönäveessä (Porovesi) jonka rannalla on jo kauan sijainnut alkoholistien riittävyydestä huolehtiva Olvin kaljatehdas. Hannele (sisko) asui täällä 1970-luvulla kun niiden kaksoset olivat ihan pieniä. Hannelen mies on postissa töissä. Kun saivat lisää lapsia, muuttivat keskemmälle kaupunkia. Hankkivat sitten 1981  pienen talon Kainuunmäestä, sorakuopan laidalta. Olin sen kesän Rovaniemellä, satoi paljon ja Lapissa kaikki kukki nopeasti -jos kerkesi nupullekaan. Satu oli sen aikaa Siilinjärvellä, Jokitiellä vanhan Kokkosen homeisessa vuokratalossa jossa majaili toinenkin perhe, kaksi romuluista veljestä ja kaksi hyvännäköistä, jehovanuskoista naista yläkerrassa. Sekä suoraselkäinen Joona kellariloukossa. Meillä täytti vanhin tytär silloin vuoden ja toinen syntyi seuraavan vuoden aprillipäivänä. Isä eli vielä niin kauan, että näki myös nuoremman kasvunalun. Sitten kun isä meni pois, ymmärsin ensimmäisen kerran kuoleman arvaamattoman armottomuuden. Se on läsnä koko ajan nytkin. Joka päivä sitä ajattelen ja pelkään lasteni puolesta. Mietin kyllä sitäkin, että kumpi on järkyttävämpää sairastuminen mieleltään vai kuolema?

Mielisairas killuu löysässä hirressä lopun elämäänsä, ja siinä samalla myös hänen omaisensa. Eikö kuolema olisi sittenkin armeliaampi? Mutta kenen, omaisten vai sairastuneen? Vai kaikkien?

Kun muutettiin Tampereelta tänne, joku kiuruvetinen isä ampui perheensä ja itsensä. Olivatko sen isän ajatukset samansuuntaisia kuin minulla nyt? Entä ne lukemattomat perhesurmat sotienjälkeisessä Suomessa? Mitkä pimeydenvoimat niiden takana olivatkaan?

Ahdistaa kaikki taas, mutta onko se uutta elämisenmallissa jota elän? En ole yksin murheineni, miljardi muuta päätä ahdistelee tahoillaan samanaikaisesti. Mutta kun heitä en näe, en kuule, en haista ei pelkästä tiedostamisesta ole joukkovoimaksi ahdistusta vastaan.

Otan nyt tätä perinteistä suomalaisen miehen psyykenlääkettä ja lähden sitten kylille.

Ma 29.10.1990 klo 20

Juopottelin pe-illan ja lauantain kokonaan myöhälle yöhön. Yksi sonkajärvinen nainen sotkeutui mukaan Seurahuoneelta. Sunnuntaina hortoilin tuskissani pitkin laitakaupungin kuuraisia ja räntäisiä metsiä. Henkinen krapula oli suurempi kuin fyysinen. Tytöt tulivat sitten illalla bussilla Siilistä ja yritin olla kuin olisin nukkunut koko viikonlopun.

Ti 30.10.1990

Merkintä Eino Säisän muistoksi; hän hukkui tai hukuttautui tasan kaksi vuotta sitten Haapajärveensä.

Ke 31.10.1990 klo 23.30

Vittu kun en saa unta. Se pakettimersun kuljettaja on kiistänyt syyllisyytensä ja kolari menee käräjille. Hänelle lopputulos tulee olemaan nolo asia, mutta tällä tavalla minulle aiheutuneet vaivat ja vastukset ja korvauksien suoritukset hänen liikennevakuutuksestaan viivästyvät. Kuinka saatanoita ihmiset osaavatkaan olla vaikka syyllisyytensä olisi kuinka selvä asia? Eikö tällaiset kortelaiset tulisi hirttää?

Rinnan luita aristaa vielä vähän, mutta huomenna töihin. Työmatka pyörällä kulkien oikopolkuja pitkin on kai  päälle viiden kilometrin, autolla se oli yli kymmenen.

11 kommenttia:

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Lama ja sen ilmaantuminen on asia, jonka suhteen joudun aina väittelyyn. Selvää on, että vuonna 1990 siitä jo puhuttiin. Ihan pielessä on yksi blogikirjoittaja, joka säännöllisesti puhuu vuoden 1989 lamasta. Silloin nimenomaan ei lamasta ollut vielä haisuakaan – paitsi Raimo Ilaskivellä, tämän muistan. Se on joka tapauksessa totta, että lokakuussa 1990 käynnistettiin asunnossamme valtavaksi paisunut remontti, jonka isä teetti ilman taloudellisen taantuman pelkoakaan. Jäi sitten kamalat velat, koska seuraavana vuonna alkoi tili supistua. Puhumattakaan vuosista 1993–94, jotka olivat ihan erityisen pahoja.

Mitä Porissa toimitit tuolloin lokakuussa? Itse olin siellä kujeilemassa kavereitteni kanssa jonkin sortin partiotapahtumassa. Partiolaisia oltiin, mutta se ei estänyt kaveriani kysymästä vastaantulijoilta kohteliaasti "vittu, onko teillä kalijaa?". Kun teini-iän asioista puhutaan, tapanani on sanoa: voi niitä aikoja.

Riku Riemu kirjoitti...

80-luku oli minulle elämäni onnellisin aika, mutta kummallista se oli. Se oli aika, jolloin jopa talouden lait oltiin keksivinään uudestaan: "perustat vaan yrityksen ja sitten sitä rahaa alkaa tulemaan" - "Ai minkä yrityksen?" - "Ei sillä väliä, jonkun vaan, otat paljon lainaa, sitä saa kun vain hakee pankista, yksikin nurmijärveläinen pankinjohtaja lehtikuvassa työnsi sitä kottikärryillä!" Onneksi en yritystä kuitenkaan perustanut, omituisena ja tyhmänä minua se vuoksi pidettiin.

Ajan kohtuuton huolettomuus on epäilemättä luonut omituisen kontrastin, kun Valto on elänyt samanaikaisesti kohtuuttoman kovaa elämää.

Huoli jokapäiväisestä leivästä kaiken muun lisäksi on monen kaatanut. Voimia se on vaatinut, hyvä että kestit!

Riku Riemu kirjoitti...

Eli kuten Keiju sanoi, minäkin muistelen, että yleiset taloudelliset ahdingot alkoivat vasta tuon hetken jälkeen.

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju

Väittely 1990-luvun laman alkamis- tai päättymisajankohdasta lie turha, on se niin tarkkaan allakoihin ruksattu jo taloustieteilijöiden toimesta saatika että meidän, joilla siitä selvä kuva kokemuksen perusteella on.

Yksityishenkilöiden kohdalla voi olla vuoden-parin heittoja, mutta on myös niin, että yksilöön voi lama iskeä koska vain vaikka ympärillä kuinka rahan avulla juhlittaisiin.

Eikähän maailman väestöstä kulutusjuhlien hulppeimmillakaan (hilpeimillä) hetkillä varsinaisesti "juhli" kuin harvat: Nälkää ei koskaan Tellukselta saada pois.

Po.laman ennusmerkit lukivat herkimmät varmasti jo kun kulutusjuhlia vasta suunniteltiin maailmankatolla. Eikä sellaiseen tarvita kuin vähän elämänkokemusta. Mulkuille, jota lamojen kätilöinä ovat, kukaan ei mitään silti mahda sillä sellaiset tavan ihmisten riesana aina ovat.

Taloudellisten ala- ja ylämäkien sykli on entisestään vain kiihtynyt, että nyt voi jo kokemattomammatkin osallistua ilmanalan haisteluun.

Tuota Pori-kysymystäsi vähän ihmettelin, sillä enhän maininnut sen kaupungin nimeä kuin siihen rimmaavassa rallatuksessa "Vaasa-Pori/Keskustori" jota tytöt takapenkillä rallattelivat kun ajettiin Tampereella ja liikenteenohjauskylteissä niin luki. Siis Porissa en tuona vuonna edes käynyt. Mutta ei se mitään.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku

Minä kai sitten haksahdin ottamaan pankista tarjottua hyvää, mutta summa oli kyllä alkujaan ihan kohtuullinen ja vain tiettyä tarkoitusta varten, ei se mikään kulutusluotto ollut. Eikä mitään hätää olisi ollut, jos asiat muuten olisivat menneet suunnitellusti.

Mutta kuten vanhastaan tiedetään, Murphyn laille ei mahda mitään. J akun on itsekin niin virheellisesti toiminut, ettei paljon muita voi syyttää.

Olen siis kestänyt, mutta enemmän ihmettelen sitä, kuinka hyvin olosuhteisiin nähden myös lapset kestivät ja selvisisvät.

Koko ajan kuitenkin on pelko persiissä, että jokin menee pieleen.

Tänä kesänä olen kuitenkin ollut pitkästä aikaa oikeasti ja moneen otteeseen myös onnellinen, sillä nykyisten lasteni kanssa on tosi mukavaa. Taloudellinen tilanne on kiikunkaakun, mutta siitäkin on nuljuttu päivä kerrallaan huomiseen. Väsyn tietenkin helpommin kuin nuorena, mutta senkin olen jotenkin selvittänyt.

Viime sunnuntaina tulin yhdeksännen kerran ukiksikin!

Anonyymi kirjoitti...

Ja haistakkee Vee,männöö perseellen vaikka ee muka laman kourissa olla. Ollaan muuten vaan kaikkien hintojen korottamisen kourissa ja itku piäsöö kaapassa, kun yrität pentujas ees maejossa pittee. Lie sitten syntymäperuja kun ee luista ees se suksentekele. -S-(toeseks vanahin)

Valto-Ensio kirjoitti...

-S-

Eipä elämäntilanteet haistatteluilla miksikään tule, mutta kai senkin olet minulta oppinut.

Yritähän nyt vain sinnitellä, myö lähetään kohta tulemaan sinne suuntaan niin tuo pari penakkaa Unimäkeen joukkoon tummaan hilskamaan. Koetan katella piältä vaikka muuta helpotusta en kykene edelleenkään jakamaan: köyhyys periytyy, mutta ei se sen kummempi perintö ole kuin rikkauskaan. Kato vain, kuinka rahan avulla maailmaa toisesta laidasta tuhotaan samalla kun köyhät yrittävät toisesta laidasta sitä kokoon parsia.

mikko kirjoitti...

Nyt en kyllä ymmärrä enää mitään?

Kirjoitin nimittäin kommenttini sinulle, tai useampiakin - ehkä? - mutta nyt en muista niistä mitään?! (Ja nimenomaan olen ollut nyt selvin päin... ehkä se juuri virhe onkin?)

Kerroin veljestäni (tai voi siis olla että en kertonutkaan?) joka teki itsemurhan Lontoon Bedfordissa. Oli päättänyt sen kaksi vuotta aikaisemmin, monen ällän ylioppilas, hän rakasti elämää yhtä paljon kuin piirrettäisiin pensselillä seinä täyteen kuvia. Silti Hän halusi pois Maailmasta. Kuulin, että hän oli sanonut jollekin (= Kalevi Aholle) että "ei minusta koskaan tule hyvää kirjailijaa. ja keskinkertaisuus ei kiinnosta." (Pekan ranskankielen opettaja, jääkiekkoilija Alpo Suhosen ex-anoppi, sanoi Pekalle että "en minä voi antaa sinulle kuin 9 vaikka kaikki kokeesi ovatkin kympin arvoisia. mutta kun sinä ÄÄNNÄT tätä kieltä niin KARMEALLA tavalla"... Pekka oli itekseen opetellut ääntämään ranskaa.)



to You

My last will is:


Please, don"t make any inqviries
into who I am. Don"t let anybody
know, where I am and how I am
now. Please, don"t make news,
because it would be a terrible
shock for my parents and friends
to hearof me now. They really
believe that I am in a far
country and am happy.
Here I am. And I AM HAPPY.
I was happy in my life and
now I am even happier.
Please, keep quiet about
all this affair. Nobody must
suffer from hearing of me.
Please!

mikis kirjoitti...

Joo, mulla oli monta viestiä sulle, Valto Ensio, mutta ne singahtivat jonnekin bittiavaruuteen... näämmä? No, siinä tuskin mitään menetimme. Mutta muuten vaan ihmettelen miten paljon vaikeampaa (ihmisen?) on olla selvin päin?

Ps. Kännissä kaikki menee "zuit zait" ennen kun ees huomaa, että meni jo. Tai "tuli jo".)

mikis kirjoitti...

Miks mää oon koko ajan muualla? Siis, ei minun veljestäni pitänyt kirjoittaa - ei hänellä ole mitään tekemistä täällä!?

(Alan kohta olla huolestunut itsestäni. - Mutta, oi miksi?)

Valto-Ensio kirjoitti...

mikko mikis

Minä olen ollut selvinpäin jo kauan, mutta silti välillä kyselen, että kuka olen ja mitäs nyt olinkaan tekemässä (liittyisikö se ikään mitenkään?).

Viimeisin kulunut viikko varsinkin oli sellainen: korvessa 8:n lapsen kanssa ihan intiaanileiri-oloissa.

Mutta hengissä selvisin!

Kännissä asioiden zuit zait-sujuminen lienee harhaa.