perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kotona limittelyä

Sotkamolaisen, edesmenneen ja kovasti kunnioitetun kirjailijan alterego-Konstan nykyisin kiveenkin jyrsittyä aforismia on paljon siteerattu. Mutta kestääkö se kovinkaan lujan penkomisen, etteikö ihminen vielä kusiaistakin mitättömimmin valtuuksin täällä ole kuljailemassa?

Väkertelin ritsan. Pienimmät siinä olivat kaverina, ja 13 vuotias tyttö, jonka sukujuuret ovat Aasiassa, Phonm Phenhissä. Ammuttiin sitten pystyyn nostetun kottikärryn kuuppaan pienillä sepelinmurusilla. Yhtä räkättiäkin minä huitaisin kun se tuli siihen nurmelle, mutta ammus läjähti tuomen kylkeen.

Huollettiin siinä kaikenlaisen touhun limissä viisi polkupyörää, tehtiin retkilistaa tavaroista ja enimmäkseen leikittiin. Paistoin lettuja jossain välissä, laitoin riisiä, pastaa ja grillikanaa. Kestitisin sukulaisvieraita, jotka ohitse mennessään pistäysivät.

Illasta kävi serbialaisia naisia, tumma ja vaalea. Molemmilla oli pojat mukana, tummalla muutaman vuoden ikäinen lievästi kehitysvammainen ja vaalealla kolmentoista ikäinen jalkapalloilija, jo isompikokoinen kuin minä. Lapset hyppivät tramboliinilla sillä aikaa kun me istuttiin kahvilla, juoruttiin maailmanmenosta ja ihmiskohtaloista. Tummempi oli saanut logistiikka-alan koulutuksen päätökseen ja sanoi alkavansa soranajoon Sora&Epelille. Vaalea jatkaa opintojaan taas syksyllä. 

Otin valokuvia ja vaalea kysyi, onko tissit hyvin, näkyykö tatska. Tummaa ujostutti, vaikka hänen sysimustissa hiuksistaan auringonvalo komeasti sävyjä esiin repi.

Pikavisiitillä maitokauppaan jututin katoksessa Mogadishun paksua matamia jonka jaloissa pyöri neljä pientä. Siinä kun ohitse vellovien runomarkkinakansan ilmeitä vähän seurasin, näki monen mielessään kysyvän, kuinkahan paljon tuokin läjä mustia ihmisiä suomalaisille verotettaville maksaa. Vanhin poikani sitoi sen pienimmän mussukan käteen markkinakadun agiteerauskojuista saamansa Alkionvihreän ilmapallon ja kaksivuotiaan kikkarapään hymy oli leveä.

Tuttavapiiriin kuuluu myös muutamat nepalilaiset, filippiinot, Iranin ja  Irakin kurdit ja valloittava kaveri Afghanistanista joka muutti Iisalmeen pitämään pizzeriaa. Kambodzalaisista ystävistämmekin suurin osa on nyt muuttanut Tampereelle ja vähän on toisinaan haikeutta olemassa.

Meillä ihmisiä riittää, maailmankuva avartuu. Jussi Halla-aho näyttää hommeliteeseineen tästä joukosta katsoen kaupunkilaiselta teinipojalta vatukossa sormi perseessä ja toinen korvassa. Sitä toista sormeaan se sitten nuolettaa lakeijoillaan ja saa näin käsikirjoitustuherroksiinsa lisärepliikkejä -ja mustia otsikoita telineisiin kioskien edustoilla. Mutta näin nämä teesit onkin helppo painaa sirkushuvia tarvitsevan kansanosan ohitsevilahtavien hetkien roskakoriin. Historiankirjoihin niistä mainitaan vain kuriositeetteina ja edesmenneitten kansanedustajien henkilöhakemistossa pelkkänä vaivaisena nimenä.

Valtioiden yhteenliittymien, pienempien yhteiskuntien ja yksityisten raha-asioilla mekastaminen sekin on ykshailee ja suurta maailmanteatteria vain. Parhaillaankin EU:n hyväpalkkaiset näyttelijät jatkavat näytelmäharjoituksiaan niin sanotun Syvän Ytimen esiintymislavoilla. Niillä samoilla, joissa joskus on karttoihin nuppineuloilla merkitty murhaajajoukkojen edessä siirtyilevien rajojen ääriviivoja. 

Nykyisen näytelmän vuorosanat kansalaisille välittävät monenkieliset uutistenlukijat sekä meille suomalaisille suoraan pääkallojen säilöntäpaikalta Brysselistä komissaari Olli Rehn: Kaatuu/eikaadu Espanja, kaatuu/ei kaadu Italia, Kreikka kasteli jo kylkensä Adrianmereen... Kaikuna kimpoilee Ruhrin teollisuushallien peltiseinistä erään Merkelinkin; und wo...und wo...und wo...

En minä tiedä, ovatko jotkut kateellisia kansainväliselle liikenteellä tontillamme vai kyrpiintyneitä siihen, että me "niitä hyysäämme", mutta en minä välitä. Tavoitteenani on olla ystävällinen ihmisille jotka ystävällistä kohtelua eniten tarvitsevat, ja kaipaavat. Muuta minulla ei kenellekään ole tarjota. Paitsi aina kahvia, teetä ja ruuanrippeitä. Joskus yösijakin lattiapatjalle pedataan.

Kuuntelin netistä vanhoja uutisia kun etsin jotain ohitse jo mennyttä. En kuuntelemiseen kuitenkaan huomiotani tarkentanut vaan ajattelin hetken selällään ollen jotain muuta. Joskus käy niin vaikka varta varten asettuisin aloilleni. Sama toisinaan kirjaa lukiessa; luen, mutta ajatus menee junan lailla toisessa kerroksessa muissa aiheissa. Huvittaa muistella, kun rakastellessa (hirvittävän harvinaista nykyisin) kuljen lapsuuteni vankkojen kuusikoiden lomassa kiemurtelevilla poluilla, mäntykankailla, soilla lakkoja poimien, heinältä tuoksuvilla niityillä, kiipeän veräjän ylitse ahoille... Joskus sitten astun lämpimään laitumen lehmänpaskaan ja herään todellisuuteen.

Taisivat uutisissa kertoa ainakin, että THL on listannut suomalaiset kunnat sairastavuuden mukaan. Ahvenanmaalla on tervein kanta ja Kaavilla Savossa sairain; kaikella tavalla meitä kategorioidaan.

Uskonasioista ei isommin kannata puheille alkaa. Jos sanot, ettet usko jumaliin, sinulle sanotaan, että uskot sitten jumalattomuuteen; tekevät joka tapauksessa väkisin sinusta johonkin uskovan. Ihan niin kuin käsitteeseen "ateismi" voisi uskoa.

Ja mitä viisaampia ihmisen koulutuksensa, töidensä ja muun menestymisensä perusteella luulisi olevan, niin sitä ääliömäisemmiksi se saattaa muuttua kun lausutaan absurdien satuolentojen (enkeli, Jeesus, jumala) nimet ja niiden ympärille kehkeytyneiden tarinoiden valtavat turpeikot ja muinaisten agitaattorien toimet käsienpesemisineen.

Miksi elollinen ei voi vain olla? Niin kuin räkätti joka nurmella sateen jälkeen pompii, luottaa siihen, että kohta madon nappaa. Ei se ole uskoa, se on kokemuksen ja emojen opettamaa varmuutta. Jos madot ovat loppu, on kohta loppu myös räkätin elämä ja sillä siisti.

Olen nähnyt muutamassa henkisenvankassa vanhuksessa, että kun on viimein itse elämästä valmis, kaikki on selkeää kuin aamujen koitot jotka on ehtinyt siihen mennessä nähdä. Tarvitaan vain haudankaivaja ja montun umpeenLuoja.

Mutta nyt lähden laittamaan loput valmistelut matkaa varten kuntoon. Iltapäivällä startataan. Neljä polkupyörää ja omassani peräkärry lähtee kohti Lappia. Päivävauhti 20-50 km, ensimmäisenä tärkeimpänä tavoitteena kovasti kyseenalaistamani eläintenvankila Ranuan eläinpuisto kohuttuine jääkarhunpentuineen ja muine aitauksiin teljettyine eläinpoloisineen. Sitten ehkä Rovaniemikin koetaan. Käydään LKS:n keskolassa, jossa Elias 11 vuotta sitten sai elämäänsä eväät ja näyttää, että ne hyvin ovat kantaneet....

Nähdään!

5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Että siis olet löytänyt Rovaniemen tien varrelta joitain kahviloita joissa on langaton netti?

Tai sitten osaat hetkessä rakentaa antennin jonka saadaksesi kiipeät isoimman kuusen latvaan? Olen oikeasti nähnyt kaikenlaisia virityksiä täällä saaristossa ja muualla maalla.

Merkillisyyksiä. Mutta jaksavatko pojat polkea? Mr. G on edelleen perävaunussa? Vai onko siellä nyt teltta?

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa

Nyt vasta netti pelaa mullekin tällä retkellä: On mokkulakaistale, mutta yövyttiin aina sellaisessa kurussa, ettei toiminut. Ja sitä paitsi akku loppuu miniläppäristä aikaäkkiä, ja täytyy myöntää, että polkeminen tällaisen lastin kanssa ja poikien ehdoilla on tosi uuvuttavaa. On pari rengasrikkoakin...

Mutta on minulla virkeitä pojan pätkiä! Ei moni 5-vuotias, tai vanhempikaan, lapsi saa kehaista, että polokasimpa Lappiin polokupyörällä... Eikä ole valituksia paljon kuulunut, paitsi eilen eräällä hyljätyn kylän hyljätyllä leikkintällä jossa leikkitelineisiin oli ampiainen pesinyt, ja tietenkin pisti Gaiusta silmäkulmaan...

Huomenna (tai siis tänään, kun kelloa vilkaisin) on tarkoitus olla perillä Ranualla. Nyt satelee vettä ja on tympeää, olemme kuitenkin kuivassa paikassa, että ei sen puoleen ja pojat vetelevät hirsiä, polkevat vissiin unissaankin sillä eilinen sessio oli todella rankka; pisin päivämatka tälle reissulle 60 km!.

Mutta en minä heitä näännytä, siitä pidän huolen.

Riku Riemu kirjoitti...

Tässä kirjoituksessa on elämää niinkuin en sitä monessa muussa tekstissä muista lukeneeni. Seikkailulta, hienolta sellaiselta tuntuu. Hyttyset ja sitä isommat itikat ovat paskoja!

Polje, polje, kyllä ketjua riittää, sanoimme näsäviisaina nuorukasina.

Upeat kokemukset pystyt lapsillesi tarjoamaan!

Valto-Ensio kirjoitti...

Ai, Riku on herreillä!

Minä tuossa sadetutkaa tiirailin ja se kertoi uhkaavista pilvistä Rovaniemen mlk:n yllä...nyt on taukoa vedensyytelyssä; Esteri siellä tankkaa... pitäisi yksi rengas aamulla taas paikata, tai vaihtaa kokonaan kuten Pudasjärvellä... tämmöisiä tässä esim. mietin vaikka nukkuakin pitäisi...

Blogia en kuitenkaan kirjoita ennen kuin sitten kotona jahka sinne palaillaan.

Tarkoitus ei ole palata pyöräillen vaan junalla Roista tai bussilla jo Ranualta... mutta miten hemmetissä kaikki kamat...

Oli vähän ajatusta, että olisimme pistäneet mutkan Kittilässäkin, kaveri olisi hakenut Roista ja tuonut myös, tai bussilla, mutta ainainen rahasta nuusa...ja toiset lentelevät maailmanääriin, tai ajavat kokonaisina moottoripyörälaivueina ympäriämpäri. Eilenkin oli tienpäällä werchmah..anteeksi, saksalaisia ja piippalakk...äh, venäläisiä kuin reilut 70-vuotta sitten...

Riku Riemu kirjoitti...

Hereillä olen silloin kun muut eivät, nukun kun toiset valvovat. Jos pystyn.

Esteri, tyttö sadepisarain, kuuluu kesään, linkkiä en laita kun olet tien päällä ja varmaan vaikea katsella. Katsot Innasen kotiin palattuasi.