perjantai 17. joulukuuta 2010

Katse pimeään päin!

Sain luetuksi Heikki Ylikankaan "Romahtaako rintama?":n (Otava 2007). Siinäpä pioneerityö vailla vertaa. En ihmettele yhtään, jos salailuun erikoiskoulutetut sotalaitoksen miehet vaihtoivat vehjettään puntista toiseen sitä luettuaan. Ruusukekaulainen Jarmo Nieminenkin on ollut kovasti tohkeissaan kirjan julkistamistilaisuudessa muutama vuosi sitten: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=23&a=8028

Mutta se. Menen kevyempiin asioihin ja nykypäivään ja haluni on edelleen pysyä valitsemassani sotaisassa aiheessa.

Eli voinemme kääntää katseemme sotien jälkeisiin puolustusvoimiin. Vai voimmeko? Saako niin tehdä? Onko armeija tabu keskustelun aiheena? Rikonko lakia jos kirjoitan siitä? Ammutaanko minut tavattaessa? Pääsenkö karkuun jos oikein yritän sen valkovenäläisen poliisinjuoksuttajan tavoin tässä männäsyksynä?

Kysyn ihan aluksi tiedämmekö me, arjessa puurtajat Suomen puolustusvoimista ja sen toiminnasta muuta kuin että:

1. Siellä on nykyisin myös naisia varusmiehinä.
2. Kovimpia ramboja lähetetään kriisipesäkkeisiin maailmalle "turvaamaan rauhaa" ja että siellä heistä voi tulla ramPoja, varsinkin Afghanistanissa.
3. Ylipäällikkö on nimeltään Tarja.
4. Uutisissa kerrotaan toisinaan sotaharjoituksista siellä ja täällä.
5. Armeijan määrärahat ovat niukat kuten.., kukas se nyt olikaan se uusi Kaskeala joka siitä niukkuudesta kertoi television aamulähetyksessä?
6. ...ai niin se oli se Ari Puheloinen (tarkistin Wikistä). ("Puheloinen, khih khih khih", khihittelisi Tuntemattoman Määttä).
7. Joku miinalaiva lähtee Somaliaan merirosvojen varalta.
8. Sotaveteraaneja on elossa enää n. 80 000, mutta eihän se tähän kuulu!

Siis me ihan tavalliset ihmiset, joita ei jaksa kiinnostaa tietojen kaivelu jos ne ovat vähänkään hankalasti saatavilla, niin tiedämmekö, ja kiinnostaako tietää Suomen sotavoimien todellisesta sisällöstä yhtään mitään?

Emme. Eikä suuremmasti kiinnostakaan.

Mutta jos kiinnostaa, niin armeijan sisällysluetteloa ei löydy Wikibediasta. Siis sellaista, että se kertoisi ihan kaiken ja olisi totta. Kertoisi valheetkin joita on ja niin, että selityksen voisi uskoa.

Mitä siitä sitten voisi kirjoittaa? Arveluja vain ja omia mielikuvitelmiaan. Ja kysellä perkeleesti kysymyksiä joihin, jos vastauksia saisikin, niin ei uskaltaisi niihin luottaa.

Esimerkiksi kuinka ruotuväen melkein maanalainen toiminta sujui heti vuoden 1945 jälkeen, 1948, -58, -68, -78..?

Jos puolustuslaitoksemme historiikkeja lukee, niin kuka ne todella on laatinut ja mikä osuus niissä on silkkaa propagandaa ja valhetta, silmänlumetta?

Onko tappokoneistoksi tarkoitetussa järjestelmässä olemassakaan mitään muuta kuin salaisuuksia peittelemässä entisiä salaisuuksia? Ja kun tämä tiedetään, niin perhanankos väliä sillä sitten on; siinähän totuus seisoo ja juo shamppanjaa kuin Valhe joka puki Totuuden paidan päällensä eräässä Vladimir Vysotskin balladissa.

Jutut ovat olleet kovia joita setämme ja setämme sedät ovat kertoneet ja naapureiden itseä aiemmin pitkiksi kasvaa hujeltaneet beatlestukat valehdelleet. Itsekin huitaisin jonkun jutun sitten aikanaan lomilla käydessäni jäljessä raahautuville.

Mutta sinne armeijan sisälle, sinne pimeään katseemme eivät yllä. Sen organisaatioon ja nokkimisjärjestykseen siellä. Poliittisiin kytköksiin, kähmintään sotakaluston uusimisprosesseissa, sisäpiiriläisten kartelleihin muissa tarvikehankinnoissa, NATO-suunnitelmissa, suhteissa Venäjään, Ruotsiin, Tanskaan, Leppävirtaan ja Raumaan. Se, mitä meille näytetään, on tarkkaan harkittua sotapropagandaa rauhanviittaan puettuna.

En näe minäkään mitään vaikka olen 11 kuukautta sitä käynyt v. 1978-79 ja kertauksissakin käynyt.

Sotamies ei ymmärrä varmasti tänä päivänäkään sen enempää laitoksensa toiminnasta kuin minunkaan aikanani. Näkee tykit ja mörssärit, karjuvan alikersantin ja kasarmin räystäältä tippuvan lumitönkyrän. Ilahtuu kovasti, jos se osuu osaston edessä konahtelevan alikessun karvahattuun. Odottaa kiihkeästi iltalomaa kun kaivelee rättien hauduttamia varpaidensa välejä Masin lavalla ampumaradalle mennessään. Vai vieläkö armeijassa jalkarättejä käytetään?

Sotalaitos on yksi maastopukuun sonnustautunut ektoplasma joka hyllyy kaduillamme ja metsissämme ollen alati läsnä vaikka emme näkisikään sitä.

Välttämätön paha?

Mitä salaisuuksia armeijalaitos sisällään pitää? Kertoisiko joku Suuri Herra Kernaali, anteeksi KeNraali tai ylin talouspäällikkö jos menisin kysymään? Jos emeritusprofessori Heikki Ylikangas haluaisi tehdä puolustuslaitoksesta ruotoa myöten kaivelevan tutkimuksen, saisiko hän vapaat kädet kaikkeen arkistomateriaaliin? Mitä kaikkea salaista tietoa "päivitetään" (tuhotaan) alati kallioluolisssa ja sota-arkistoissa sodanjälkeisiltä vuosilta? Pannanko kaikki talteen? Suuret ja pienet mokat? Miljoonia maksaneet erehdykset ja ehkä yksityisiin ihmisiinkin sattuneet törkeydet?

Moniko alokas on kiusattuna näiden kymmenien vuosien aikajanalla itsemurhaantunut, ampunut kuulan kalloonsa tai ajanut rekan alle? Paljonko on aiheutunut mielenterveysongelmia ja lopullisia sairastumisia armeijan ahdistavassa ilmapiirissä aiempina vuosina, silloin, kun elossa olivat vielä tyypit, joiden sotakokemukset kulkeutuivat alokaskoulutuksiin ja muihin simputuksiin? Ja niiden jälkeläisiin, joiden vihan suunta oli Itä? Minunkin aikanani ainakin yksi kapteeni oli sellainen jonka koulutuksen aikana ei jäänyt epäselväksi mihin suuntaan rynnärin piiput täytyy ojentaa.

Juopottelevatko pikkukapiaiset armeijan eri tilaisuuksissa ja kertausharjoitusten aikana kuten ennen? Kuskaavatko sotilaspojat heitä kapakasta kapakkaan, naisen luota naisen luo ja taas äkkiä aamulla siitä ja siitä osoitteesta Kiuruvedelle kuten silloin, kun minä olin herrakuskina Kuopion AseV1:ssä? Tämä on ihan mitätön sivupolku suurten kysymysten sekaan, mutta kiinnostasi kovasti tietää.

Ihan tarkkaan ottaen minne kaikki Puolustusvoimille suunnatut miljardit katoavat?

Horneteihin, juu ja Pasi-panssari-, sekä miehistönkuljetusvaunuihin, ammuksiin, ruutiin ja rautaan ne huljahtavat.

Henkilökunnan palkkoihin, eläkkeisiin, etuisuuksiin ja varusmiesten ruokkimiseen, vaatehtimiseen ja kouluttamiseen, huoltoon ja suunnitteluun. Eli sotien ehkäisyyn, jos olen oikein ymmärtänyt rahaa tuhlataan tälläkin hetkellä käsittämättömiä määriä. Ja ne määrärahat eivät ole ensimmäisenä hallitusten leikkuulaudoilla vaikka maa kuinka makaisi velkasuossa, vanhukset vaipoissaan, koululaitos homeisissa kouluissaan ja köyhät hurstien soppajonoissa.

Pikkuripeneitä sentin kolikoina hilisee tietenkin armeijan lonksuvien saranoiden väleistä laittomuuksiinkin. Ihan varmasti. Jokunen miljoona, ehkä puoli miljardia voi hukkamarginaali olla jolla kustannetaan kaikenlaista mukavaa sopivissa kerroksissa oleville hyötyjille.

Mutta mitäpä niistä. Niin on aina ennenkin ollut. Se on maan tapa. Varsinkin kun kukaan ei enää sotilasta tapa. Kunhan humputellaan ja röyhistellään rintoja kun Hornettilaivue ärjäisee paraatikentän ylitse: Hups, siinäpä vartin mittaisella lennolla kärysi taivaalle ilmastonmuutosta vauhdittamaan Helsingin yhden vuoden joukkoliikenteellisen verran kerosiinia eikä tuntunut yhtään miltään.

Vähän persettä alkoi kutittamaan kun se jälkimmäinen herhiläinen ampaisi värivana pyrstöstä roiskuen silmukkaa tekemään.

12 kommenttia:

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Eipä "tarvinnut" käydä tuota laitosta. Vuosikymmen takaperin, mihin asti olin näennäisesti opiskeluni varjolla ratkaisua pitkittänyt, järjestelmä totesi ettei minunlaiseni sinne sovi. Armeijaan liittyy minun päässäni jotain täysin käsittämätöntä, ajattelulleni vierasta: ei niinkään se "miksi tuollainen on", vaan "miksi se on tuollainen". Ja hieman samaa olen lukevinani sinun kirjoituksessasi, mikäli oikein ymmärrän.

Minulla tapasi olla kaksi Juha-nimistä kaveria. Toinen heistä, vanhempi – kutsuttakoon häntä nimellä Juha 1 – ei lomilla muusta puhunutkaan kuin tupakavereiden sietämättömyydestä. Kaiken kukkuraksi hän sai marssimurtuman jalkaansa. Juha 2 puolestaan kiivasluonteisena heppuna vietti suuren osan viimeisistä kuukausistaan lomilla syystä, jota ei koskaan hennottu suoraan kysyä. Jonkinlaista hermoromahdusta ounasteltiin. Muilla armeijan käyneillä siinä kaveripiirissä homma meni sujuvammin. Kaikesta huolimatta juuri nämä Juhat osoittautuivat jälkikäteen innokkaimmiksi puhumaan armeijasta ja hehkuttamaan verratonta kokemusta.

Kysymys kuuluu: miksi?

Ihminen on oudosti käyttäytyvä otus silloin, kun hänen uskonsa ja turvansa on vaakalaudalla.

Voi myös miettiä, kenen etu on tänä päivänä eräiden persujen näkemys, että yhteiskunnan varojen pahinta tuhlausta ovat kehitysyhteistyö ja maahanmuuttajien "paapominen". Kadulla ja kapakassa tiedetään jo, että maanpuolustusta kehitetään koko ajan Natoon päin, ja moni persumielinen vastustaa ankarasti Natoa, mutta silti armeijan määrärahoja ei kyseenalaisteta vahingossakaan.

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju, oikein arvelit, että minäkin enemmän kyselen kuin vastailen. Ja joskus kysymys on jo vastaus. Piruilua ainakin jos ei muuta.

Minun kokemuspiirissäni ei vielä 1970-luvulla ollut aseistakieltäytyjiä. Armeijaan mentiin koska kaikki muutkin niin tekivät. Täytyy myöntää, etten ajatellut edes, että toisin voisi olla.

Oli vielä semmoista hurlumheimeininkiä koko olo.

Viimeisissä kertausharjoituksissa sitten rohkaisin mieleni ja palautin sotilaspassini arkistojen kätköihin liittäen mukaan kirjelmän, jossa lupasin kieltäytyä kaikesta rauhanajan sotilaspalveluista. Olihan se sekin jotain.

Perussuolaisten puolue on ohitsemenevä ilmiö. En osaa sanoa sen tarpeellisuudestakaan mitään. Ehkä sisälläni oleva inhotuksen tunne sitä liikettä kohtaan estää sanomasta mitään harkitsematonta.

Yleensä historia sitten tutkii tällaisten ilmiöiden syntyä, kasvua ja kuolemaa. SMP:sta ei ole vielä ollut oikein sellaista luettavaa tutkimusta, mutta osaahan sinne aikaan katsoa jo niillä tiedoilla, jotka omaa.

Mutta armeijan supistaminen.., no, kun on tällaiset järjestelmät luotu ja niiden avullakin ihmisiä myös työllistyy, että pitäisi sitten olla valmiuksia siirtää siihen budjetoitu osuus sellaiseen kohteeseen, jossa lakkautettujen varuskuntien työvoimaresurssit jatkaisivat toimintaa.

Armeijan tilalle koko yhteiskuntaa palveleva jokin muu, mutta mikä?

Paljonko puolustusvoimat muuten työlllistää ihmisiä?

Ripsa kirjoitti...

Valto, minä taas muistan oikein hyvin niitä ensimmäisiä aseistakieltäytyjiä. Olen ollut mukana Sadankomiteassa, joka vastusti sotaväkeä ja muutenkin konfliktien ratkaisemista sodin.

Eiköhän siitä ole eniten kyse. Siis ihmisten ja/tai valtioiden välille syntyy konflikteja, eikä niitä sitten mitenkään voida ratkaista puhumalla, vaan on ehdottomasti mentävä tappamaan joku/joitakin, esimerkiksi käyvät vaikka nytkin sodan siemeninä toimivat Balkanin valtiot, joiden rajat on jotenkuten piirrelty. Tai vaikka esimerkiksi Romanian tai Unkarin välinen raja, kummallakin puolen asuu toista kieltä puhuvia ihmisiä, mutta mitenkään sovussa ei voida elää.

Tai luulen kyllä että tavalliset ihmiset ovat ihan sovussakin, mutta ne korkeammat herrat ottavat aina nokkiinsa.

Minusta on hyvä kysymys tuo: kuinka paljon Suomen puolustusvoimat työllistää ihmisiä. Nimittäin on laskettu että USA ei yksinkertaisesti enää kykene vähentämään omia puolustusvoimiaan, niin paljon siellä on kiinni rahaa ja teollisuutta.

Miekkojen takominen auroiksi on hankala prosessi.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, osallistuin 80-luvulla erilaisiin rauhanfoorumeihin minäkin, kulkueisiin jne. Ne olivat silloisen asuinpaikkakuntani vihreiden puoluetta kokoavien järjestämiä ja taisi siellä vasemmistokin olla edustettuna. Komsikin kävi torkahtelemassa... Olisin päässyt helposti puoluepolitiikkaan mukaan, ja ties missä nyt olisin, mutta typerys kun olin, en lähtenyt. Tai voi olla, että olisin ihan rapajuoppo puli jossakin asemien liepeillä...

Vihreiden Ari Heikkinen (ei sukulainen) lähti silloin ja hän oli pitkään puoluesihteerinä puheenjohtajan oikealla puolella.

Muuten vihreiltä on mielestäni mennyt uskottavuus jossakin määrin siinä suhteessa, ettei suurin osa johtoelimissä työskenteleivistä tiedä esimerkiksi luonnosta yhtään mitään. Sinnemäkikään erota ahventa sammakosta!

Puolustuslaitoksen nykyisestä avoimuudesta on ehkä falskia ruveta kirjoittelemaan. Mututuntumalta voi tietenkin lohkoa. Kuten minä...

Ruotuväkilehteä kun selailee, saa toisaalta hyvinkin avoimen kuvan asioista, mutta mikä osa sen uutisoinnista on tietynlaisten linssien lävitse siilattua "tiedottamista" olisi osattava hahmottaa. Ja onhan uutiset enimmillään keskenkasvuisten kirjoittama vaikka pääkirjoitustoimitus onkin ammattilaista.

http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.php?action=read_page&pid=0

Ammattiyhdistyslehti tavallaan siis.

Sotalaitokset kautta maailman ovat nimenomaan ihmislajin hurjin näytös siitä, mitä se sisällään kantaa, kuinka skitsofreeninen se on.

Tulevaisuuden sodat ovatkin sitten "herrojenvälisiä": Kuka ehtii ensiksi painaa nappia.

Sitten päästään viimeinkin tilanteeseen, josta moni rynnäkkökiväärin kanssa vihollista tähtäävä "jermu" on hammasta purren toivonut oltavan: "Perkele, suurherra on hyvä ja menee tappamaan itte äläkä mua käske!"

Sen jälkeen pyyhkii vain ydinlaskeumien saastuttamat arotuulet punaista hiekkaa paikasta toiseen autiolla planeetallamme.

Joku yö näin unta Intian ja Pakistanin rajalta (en ole ikinään käynyt). Tuli jokin konflikti jossa oli koko maailma mukana ja Intiasta katkaistiin sähköt USA:sta käsin. Valtio meni aivan pimeäksi kun taas Pakistan loisti kuin jouluvalot olisivat kaikki kytkeytyneet päälle kerralla. Intian puolella turbaani-insinöörit ja jotkut korkea-arvoiset, punaiset patalakki-johtajat (unen"bunjabit") yrittivät kuumeisesti lyhtyjen valossa saada paksuja kaapeleita kytkettyä hirmuisilta näyttäviin, vuortenkorkuisiin sähköpääkeskuksiin. Joku teki virheen ja kuin tulilankamato, lähti räjähdysprosessi käyntiin jatkuen silmänkantamattomiin karuissa maisemissa. Sitten tömähti! Sienipilvi nousi ilmaan maiden ylle ja salamana uni kelaantui eteenpäin hetkeen, jossa sadat miljoonat ihmiset olivat palaneet tuhkaläjiksi ja kaksi valtiota infrakstruktuureineen oli muuttunut samanlaisiksi kuin olen nähnyt valokuvissa Hiroshiman ja Nakasakin jäljiltä.

Tämä tällainen unen todeksi muuttuminen voisi olla aivan mahdollinen, ajattelin herättyäni.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ruotuväki-lehden avulla löysin tällaistakin tietoa:

http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/27688e00400a1e4ba865bf86c8584b8e/Medium_TT09_puolustuksesta_FIN.pdf?MOD=AJPERES

Valto-Ensio kirjoitti...

Puolustusvoimissa palvelee runsaat 16 000 henkilöä, joista sotilaita
8 800 ja siviilejä 7 200.

Riku Riemu kirjoitti...

Armeija todella on valtio valtiossa, sillä itsellään on kaikki tarpeelliset asiat.

Kovin voimakkaasti en halua sanoa mitään, tappaminen on aina väärin.

En minä silti usko ihmisen viisauteen.

Kun asiat vyöryvät riittävän voimakkaina ylitse, kaatuu melkein kaikkien humanismi ja muu mahdollinen järkevyys.

Kun analysoidaan, että Suomen mahdolliset uhkakuvat ovat jossain muualla kuin laajamittaisessa sodassa, pitää se epäilemättä paikkansa.

Mitkä voisivat olla Suomen armeijan tehtävät tai merkitys asellisissa konflikteissa, sitä en tiedä.

Kun ajattelen muutamaa sataa vuotta tästä eteenpäin, yhtä asiaa pidän varmana: Sota tai muut siihen verrattavissa olevat olosuhteet jylläävät jossain vaiheessa tälläkin syrjäkulmalla.

Riku Riemu kirjoitti...

Minulle aika tymistyttävä ahaa-elämys tapahtui surullisten kouluammuntojen jälkimainingeissa.

Suomeen ei koskaan ole haluttu luoda kattavaa, hyvää aserekisteriä; historiallisten syiden vuoksi, väitän.

Eikä sellaista taida meidän elinaikanamme tulla, ovat niin vaikeita ja vaativia nämä atk-hommat.

Se jokin ihmisessä.

Raili kirjoitti...

Saapa nähdä, lisääntyykö minun Suomenarmeijatietämykseni sen myötä kun esikoiseni kohtapuoliin astuu harmaisiin. Äidin sydäntä kouraisee jo sekin kun pitkät hiukset saavat kyytiä....on jo tottunut siihen että meidän perheessä ostan juuri hänelle ponnareita jotta saa pidettyä mahtavat kutrinsa aisoissa. Ja kyllähan se myös pikkuisen huolettaa ja mietityttää kuinka poju siellä pärjää...koskaan kun ei ole mikään laumasielu ollut...toisaalta olen kyllä luottavainen, ei hän pumpulissa ole kuitenkaan kasvanut.
Nyt sitten Valto katse valoon päin! Muutaman päivän päästä alkaa jo päivä pidetä. Hyvää ja Rauhaisaa Joulua Sinulle ja Perheellesi.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, aamun Hesarissa Matti Wiberg kertoo erään kokeilun tulokset, jossa kaksi tekaistua nimeä lähettää sähköpostia julkishallintojen 230:lle viranomaisyksikölle. Pyytävät yksinkertaisesti saada tietoonsa kunkin kohteensa korkeimman johtajan palkkatiedot. Ne ovat lainsäädännössä avointa tietoa kansalaisille.

Vain 15 virastoa vastaa asianmukaisesti. Muut vaivautuvat korkeintaan vittuilemaan tyyliin: Mitä sä semmottii kyselet? Paskaakse sulle kuuluu...

Mukana vastaajissa on mm. maavoimat joiden salailukäytännöistä itse olin kirjoittavinani.

Mutta koska tämä kyselyn aihe on aivan yleisen tiedon jakamista lakikirjainten mukaisesti, niin luultavasti Puolustuslaitoksessa ollaan herkällä korvalla tällaisten suhteen ja alaiset on ohjeistettu täsmätoimintaan. Se kiillottaa näin mukavasti pintaa.

Minua eniten kiinnostaisi armeijan toimet sotavuosien jälkeen, eli muutamia kymmeniä vuosia vaaran ajoista nykypäivää kohden. Ja nimenomaan siitä, kuinka ihmsiä ja heidän mieliään tuo koneisto on liikuttanut. Mitä mieltä aikalaisensa ovat toiminnasta olleet.

Kun tulisi julkisuuteen vaikkapa joidenkin kirjallisesti orientoituneiden varusmiesten pitämiä päiväkirjjoja kultakin vuosikymmeneltä...

Itse pidin solttukirjaa noilta päiviltä, mutta ei siinä ole kuin alastomien naisten kuvia joiden päät on leikattu pois ja tilalle liimattu Heikki Kinnusta, Eino Gröhniä ja muita sen aikaisia julkkuja. Sitten on esim. Heikille puhekuplaan kirjoitettu "Sai laulu aikaan sen, sai laulu aikaan sen..." Muutamia kirjoituksiakin on, mutta enimmäkseen olen piirrellyt vaan ja väärennellyt laulujen sanoja.

Voisin tietenkin laatia armeija-ajaltani päiväkirjan. Nykyisin on helppoa saada täsmäävä kalenteri tuohon aikaan ja ei kun alkaisi muistelemaan. Ja valehtelemaan.

Kirkkaana mielessä on kuitenkin erään jo varusmiesiän ohittanut kaveri, joka istui vain tuvassa ja tupakehti. Masentui päiväpäivältä enemmän ja lopulta ne köijäsivät kaverin sairaalaan tai ainakin pois silmistä. Mutta saatanan monta viikkoa siihen meni. Nykyisin on onneksi tällaiset tapaukset miltei mahdottomia.

Alokasaikojen simputustapauksetkin muistan melko tarkkaan. Ja sen, kun eräs Kuronen meinasi täräyttää ampumaradalla "Läskiperse Toivosen" (kersantti) kun se tuli potkimaan jalkoihin makuuammunnoissa.

Humanismi, tunteilu ja järki ovat varmasti ensimmäsiä sodan uhreja. Siinä olet oikeassa.

Ja tuo, ettei huvita paljoa armeijan asioihin sanoa, on sekin viisasta, sillä minkäpä ihmisen typeryydelle mahtaa. Samahan se minunkin olisi potkia itseäni ja lyödä peilikuvaani turpaan.

Mutta toisaalta kuinka rauhanajan armeijassa olisi editytty siihenkään, jossa nyt siellä luultavasti ollaan, jos ei kritiikin esittäjiä ja vastarintaakin esimerkiksi simputuskäytäntöjä kohtaan olsi esiintynyt? Jos olisi koko ajan vain junnattu ilman psykologista johtamistapaa samoilla kaavoilla kuin armeijan alkuaikoina ja pitkälle viime vuosikymmeniin saakka.

Nyt ollaan oikealla tiellä. Tavoitteena voisi aluksi olla vaikka puolet kutsuntaikäisistä, joiden kohdalla olisi vapautus asepalvelusta. Näin toteutuisi pikkuhiljaa pasifistien toiveet sodattomista sukupolvista.

Mutta tietenkin vain täällä kansojen parissa.

Eihän jauhelihatarpeita enää rintamille tarvitakaan koska kauko-ohjaus ja hävittäjät tuovat pommit asutuskekskuksiin ja sodan kannalta tärkeisiin sotilaskohteisiin ilman välikäsiä.

Nämä rauhaanpakottamisoperaatiot ovat oma lukunsa. On vähän semmoinen kahtiajakoinen tunne, että onko sillä ollut sitten miten merkittävä rooli sotimisten vähentämisessä kun ei se ainakaan Balkanilla toiminut?

Martti Ahtisaari esitti eilisen ykkösaamussa Ylellä Nato-kantansa. Tiedettyhän se jo on, mutta hän toi mukaan "uudesta" (?) kulmasta Venäjän. Sitä sietää pohtia.

Valto-Ensio kirjoitti...

Raili, sanopa pojallesi, että pitää armeijapäiväkirjaa. Merkkaa Mustaan Vihkoon joka päivä, mitä tapahtuu, miltä tuntuu, simputetaanko, vituttaako vai naurattaa. Haiseeko jalkarätit ja käytetäänkö niitä. Onko ruoka hyvää, miten menee sotaharjoituksissa metsissä rymytessä ja millaisia juttuja kaminoiden äärellä teltassa kertoillaan. Kirjoittaisi siis itselleen eikä ajattelisikaan, että esim. äiti saa lukea sitten tän. Siitä voisi olla joskus totista hyötyäkin varsinkin, jos niihin osaa ulottaa sotilas- ja yhteiskuntapoliittisia kannanottojakin.

Vihkoon kirjatut asiat ovat aivan toista, kuin blogit joissa kirjoitetaan tietäen, että niitä kaverit lukevat.

Amerikkalaisista sotilaista kai jokunen pitää blogia Irakissa ja muualla rauhanturvatehtävissään, mutta kun ei niistä ymmärrä paljoa.

Mutta älä sitä sydäntäsi nurin käännä poikasi armeijaan menon vuoksi. Hyvin se sujuu. Minnekä hän muuten menee? (Ei tarvi vastata, kunhan vain sujahti tuo kysymys tuohon...)

Minä olen ajatellut kasvattaa pojistani aseistakieltäytyjiä, mutta kovin aktiivista se ei ole tähän mennessä ollut. Kunhan vain silloin tällöin kuittailen maailmantilasta asevarustelujen rintamilla.

Luulen kuitenkin, että vanhin poika ainakin on sen luonteinen, ettei se aseeseen tartu.

Sotaleikkejä meillä ei ainakaan leikitä oman perheen sisällä. Eikä ainakaan pyssyjä lahjapaketeista esiin kääritä eikä nettipeleissä räisketä.

Mitään en sille mahda, että kavereiden kanssa ulkona jotain pam-pam-leikkejä onkin.

Mutta Hyvää Joulua sullekin. Olethan ollut kilttinä kun Joulupukkiin kuitenkin uskotaan vaikkei muuhun niinkään?

Raili kirjoitti...

Täytyypä ehdottaa tuota päiväkirjaa. Hän on sitäpaitsi hyvä kirjoittaja...mutta tietääkseni ei kyllä koskaan ole päiväkirjaa pitänyt. Kovin suurella innolla hän ei ole kyseiseen paikkaan menossa (en kerro että Kajaaniin)...toivoo että heikko näkö pelastaisi moiselta hullutukselta. Eipä hänkään lapsena aseilla leikkinyt. Kun hän lähti kouluun, epäilin selviääkö hän ikinä koulumatkasta kun pitää kaikki kastemadot ja ötökät pelastaa jalkakäytävältä etteivät toiset niitä tallo.....meillä ei silloin kärpäsiäkään tapettu, ne kun olivat hänen kavereitaan. Mutta räiskintäpelejä on kyllä nyt isompana pelannut ihan riittämiin ja varmaan liikaakin. Onneksi kitaransoittoharrastus kuitenkin taitaa viedä voiton räiskinnästäkin.