maanantai 2. elokuuta 2010

Leonard Cohenin masennus

Kun on maailmanmaineeseen yltänyt ihminen, voi, ja saa olla, masentunutkin ihan julkisesti sen myöntäen. Ja lahjakkuuden kyseessä ollen tehdä siitä jopa taidetta; lauluja, tauluja, runoja. Kertoa, kuinka on sekoillut masennusta parannellessaan viinan, huumeiden ja rakkauden hedonismissa. Leonard Cohen, maailmanluokan laulaja ja laulujen tekijä on tällainen kuolevainen. (HS 1.8.2010 "Rakkauden ja epätoivon suuri sankari").

Ja toisinpäin: Nämä sankarit ovat peilejä massojen edessä.

Massoille laulutarinat jäävät kuitenkin vain kuvitelmien tasolle.

Koomisinta tämän maapallon pinnalla lienee, kuinka pariutumisvietin ympärille on kehittynyt kokonainen rajaton teollisuus laulujen liukuhihnoineen ja sydänkuvakortteineen. Muusta "rakastan sinua"-rihkamasta puhumattakaan ja siitä itkemistä, kun näitä toisiksiin jo valmiiksi kloonaantuneiden tekijänoikeuksista verissäpäin tapellaan ja piraattipuolueita perustellaan.

Tässä mönjässä olen itsekin pyörinyt, kuvitellut ja huvitellut. Elokuun ensimmäinen päivä muistuttaa minua siitä tänä vuonna jo 32. kerran. 1978 lauloi Erkki Junkkarinen "tule kanssani elokuun kuutamoiltaan tummentuvaan"  ja nyt jollekin kahdeksantoistavuotiaalle joku Anna Puu joka ei minulle sano yhtään mitään, mutta jonka säkeistöt luultavasti ovat vain toisintoja tuhansista, jo unohdetuista säkeistöistä.

Elokuun ensimmäinen muistuttaa minua siksi, ettei sen tulos yltänyt tähän päivään saakka, vaan unelmat, jos niitä oli, hajosivat matkan varrelle. Jäljelle jäivät murheelliset näyt, painajaiset kuin sodan käyneellä ja surua rinnassaan kantavat lapset. Sairastunut, särkynyt äiti.

Kalliit ovat laulujen lunnaat joilla toinen rikastuu, toinen köyhtyy. Mieliä särkyy, lapsuuksia tuhoutuu ja materiaa palaa. Nyrkkikin heilahtaa ja teräaseita työntyy kylkiluiden väliin. Yhdenkään laulun lumo ei kestä arkea eikä kuvitelmiin pakeneminen auta kun laskut lankeavat. Tai kun ihmisen mieli järkkyy, iskee sairaus josta ei parannuta edes lauluja rustaamalla tai tauluja maalaamalla.

Ja kun me ei näistä edes opita yhtään mitään.

Siihen väliin kirkkoisät puristelevat kelleksiään "neutraalin" parisuhteen siunaamisen laillistamisen uhkaamina. Pelkäävät, että papeilla joko hommat lisääntyvät tai koko vihkitoimitus ulkoistetaan maistraatteihin. Lisäksi kirkkoa kauhistuttaa ajatus siitä, että heidän jumalansa punastuvat taivaissaan jos yhdenlaiset jumalankuvat, homot lopsauttavat pyhätön käytävällä karvaisen suudelman sormusten vaihdon jälkeen ja lesbopari pyörähtää pari valssin askelta riisisateessa kirkon portailla. Vaikka hekin ovat, samoin kuin me, omiin lokeroihinsa kategorioidut heterot, vain kahden eri sukupuolta olevan kudosmöykyn sängyssä piehtaroimisen tulosta.

Dance Me To The End of Love

http://www.youtube.com/watch?v=7pA5UhNaYw0

4 kommenttia:

meri kirjoitti...

valto,

tässä tuli työpäivään katko, kun piti ruveta kiireellä järjestämään sähköä naapurin rakennusmiesten harkkosirkkeliin, joten ehdin sanoa sinulle tämän:

monet asiat oppii kantapään kautta, toisiin havahtuu vähitellen. niitä neuvoja jaellaan sitten tilaisuuden tullen muille tyyliin "sen minä olen elämässäni oppinut, että...."

sinulla ei ole opettavaa tyyli. sinulla on kiva ääni kellossa. kiitos!

Riku Riemu kirjoitti...

Erkki Junkkarisesta ajattelen hymyillen, että vielä "Ruusuja hopeamaljassa"-aikaan, ja sen jälkeenkin olisin tuominnut miehen suoritukset alimpaan helvettiin.

Nykyään arvostan miestä kovasti, kuuntelenkin joskus.- Sitä se ikä teettää.

Valitettavasti Cohenin kanssa on käynyt hieman toisinpäin, eikäpä kai äijä, tuon kertomansa mukaan Warholin kerhon transuista kertovan kappaleen jälkeen, ole tehnyt mitään mainittavaa. Toisaalta olen ollut ajasta pudonnut jo pitkään; mistä minä sen tiedän.

Sukupuolineutraalien avioliittojen lisäksi kannatan ryhmäavioliittoja ainakin alle sadan hengen porukoille. Jos nykyinen firma ei sääntöihinsä sulata, kilpailutetaan.

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri, naapurissasi puuhastelevat ammattimiehet saivat siis sähkönsä? Jossakin sen saaminen on Asta-myrskyn jäljiltä ylen vaikeaa. Olivat melkoisia ne aukot joita uutisissa näyttivät kun tuuli oli päässyt istutusmetsiä puistelemaan. Ehkä se tekee pahempaa tuhoa noin 30-50-vuotiaissa metsissä jotka aurausviiltojen paltteeseen aikoinaan on istutettu. Juurtuminen niihin ei näet kaikistellen ole onnistunut.

Hyvä että "kelloni ääni" kilikattaa mukavasti. Ei sitä sanoja peräkkäin laitellessaan aina edes ajattele, että miltä se mahtaa lukijasta tuntua. Ehkä pitäisi sitäkin puolta miettiä, vai menisikö sitten poskelleen koko kirjoitus...

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, Erkki Junkkarinen oli 1970-luvun tanssiyleisölle oikea esiintyjä. Häneltä löytyivät juuri ne sävelet jotka menivät ensin jalkoihin ja sitten, kun pari löysi toisensa, sinne toiseen paikkaan... vaikka aivothan ne kaiken jakelukeskus ovat. Vaan kun ollaan vielä tietyssä iässä, puhutaan kauniisti "sydämestä" ja "sielujen sympatioista" jne.

Erkki Junkkarisen valssi soi ensimmäisissä häissänikin ja se oli juuri tuo "Tule kanssani elokuun kuutamoiltaan." En löytänyt juutuupista sitä, mutta vastaavan, siihen aikaan kuuluneen suosikkini "Keinumorsiamen" löysin:

http://www.youtube.com/watch?v=W8-I5U8zBUM&feature=related

Minulla on kuvakin itsestäni ja morsiamestani joka tähän keinumorsiameen sopii kuin tyttö pojan syliin kun ollaan rakastuneita.

Aloitin tanssiharrastukseni n.14-15 vuotiaana ja kaikenlaista olen lavoilla ja niiden iltojen seurauksina saanut kokea. Oikeastaan kaikki suhteeni vastakkaiseen sukupuoleen ovat syntyneet tanssin merkeissä. Nämäkin, joiden kanssa olen pariutunut vakavammassa tarkoituksessa ja joista lapsia on syntynyt.

Myös muita tuttavuuksia, vuosia kestäneitä toveruuksia ja ystävyyksiä olen tanssiharrastuksen pyörteissä solminut. Kerran kävin jopa yhden kesämökin saunan rakentamassa kun tuli puhetta tauolla jonkun pariskunnan kanssa ammatistani.

Elämässä juuri mikään ei ole kuitenkaan sujunut kuin tanssi silti...

Leonard Cohenia kävin kuuntelemassa Helsingissä kun sain matka- ja konserttiliput 50-vuotis lahjakseni 2008. Oli se ihan vaikuttava kokemus livenä.

Tuo on kyllä hyvä, että ihan kilpailutettua kimppakivaa alttarilta lähtien. Mitenkähän kauan tuollaiset seka-avioliitot kestäisivät? Pitkiä rivitaloja alkaisivat tällaiset perheet sitten rakennella kuin Arto Paasilinnan onnellinen mies...