Tämän juttuni kuvat ovat äitiemme päivänä poljetulta, 150 km:n pyöräretkeltäni. Tälläkin kertaa ne edustavat vain murto-osaa "äitimaan" todellisista kasvoista.
Läksin matkaan yöllä, klo 00.00. Satoi vettä joka kuitenkin lakkasi kokonaan kahden-kolmen välillä jolloin ravitsin itseäni ensimmäisen kerran muutamalla ruisleipäpalasella ja vedellä. Aamulla, klo 6 alkoi väsyttää ja urvahdin tunnin verran jonkin risuläjän kupeessa nähden hyisiä unia ulapoista joilla myrskysi.
Jotkut jaksavat valehdella valokuvillaankin, minä en. Vaikka näin aamulla auringon elähdyttävän nousun sateisen yön jälkeen, kurjen lennon matalalla tien ylitse ja kuulin teerien kukerruksen soilta, totuus hiveli koko ajan verkkokalvoja katsellessani roskaisia tienvarsia, raiskioiksi hakattuja metsänpohjia ja syvälle kuorittuja turvesoita joista ihmislaji väittää kattiloihinsa bioenergiaa vain lainaavansa.
...ja kun näitä autiotalojen pihojen periä ja pajukoihin kätkeytyneitä romuttamoita olen nähnyt kaikkialla, missä olen kulkenut, on alakuloni syvä ihmisen välinpitämättömyyden edessä. Jos Intiassa sekä lukemattomissa muissa liikakansoituksen maissa köyhyyden tai muunlaisen alennustilan edessä onkin kuvottavimpia näkyjä tarjolla, niin nämä pomppaavat vielä räikeämmin esiin kotomaamme kasvojen uurteista, koska niitä hinkkaavat valheen säämisköillä matkailuyrittäjien laumat edustajineen aina ylintä valtionjohtoa myöten kiiltokuvapapereille painetuilla julisteilla, postikorteilla ja visuaalisilla kollaasivideoilla mainostajien lahjomilla muilla kanavilla.
Talon vainajoituneen autoilijan pomppa on saanut uuden elämän. Se vartioi tehokkaasti autonraatoja, ruosteisia öljypönttöjä ja muuta roinaa, joka perikunnan muutettua Ruotsiin, tai jonnekin, on jäänyt koristamaan autiota pihapiiriä.
Lehtokurppa ja ihminen elivät ja kuolivat tämän tien varrella. Ihmiselle risti ja kynttilä.
"Erämaassa" virtaileva Tiilikka-joki, näyttöpääte, nojatuoli, vodkaa, olutta.., puuttui vain nörtti ja virveli.
Jotkut jaksavat valehdella valokuvillaankin, minä en. Vaikka näin aamulla auringon elähdyttävän nousun sateisen yön jälkeen, kurjen lennon matalalla tien ylitse ja kuulin teerien kukerruksen soilta, totuus hiveli koko ajan verkkokalvoja katsellessani roskaisia tienvarsia, raiskioiksi hakattuja metsänpohjia ja syvälle kuorittuja turvesoita joista ihmislaji väittää kattiloihinsa bioenergiaa vain lainaavansa.
...ja kun näitä autiotalojen pihojen periä ja pajukoihin kätkeytyneitä romuttamoita olen nähnyt kaikkialla, missä olen kulkenut, on alakuloni syvä ihmisen välinpitämättömyyden edessä. Jos Intiassa sekä lukemattomissa muissa liikakansoituksen maissa köyhyyden tai muunlaisen alennustilan edessä onkin kuvottavimpia näkyjä tarjolla, niin nämä pomppaavat vielä räikeämmin esiin kotomaamme kasvojen uurteista, koska niitä hinkkaavat valheen säämisköillä matkailuyrittäjien laumat edustajineen aina ylintä valtionjohtoa myöten kiiltokuvapapereille painetuilla julisteilla, postikorteilla ja visuaalisilla kollaasivideoilla mainostajien lahjomilla muilla kanavilla.
Talon vainajoituneen autoilijan pomppa on saanut uuden elämän. Se vartioi tehokkaasti autonraatoja, ruosteisia öljypönttöjä ja muuta roinaa, joka perikunnan muutettua Ruotsiin, tai jonnekin, on jäänyt koristamaan autiota pihapiiriä.
Lehtokurppa ja ihminen elivät ja kuolivat tämän tien varrella. Ihmiselle risti ja kynttilä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti