Lumelääkettä kaikki tämä

Kun silkka ahneus laitumien laajen­tamispyrkimyksineen ajaa mam­muttitautia sairastavan ihmisnilviäisen sukupolvia kuilujen reunalta toiselle, niin kaikki köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisytoimenpiteet ovat vain laskuvarjojarrutusta taloususkovaisten tava­rataivaissa.

Kun käsiä ristien ja tyhjyyteen ru­koillen survotaan hätäapuleivänjytysiä nälkäisiin kitoihin maailmanäärissä, mutta itsellä holvit pullisteleva kultaa ja mirhamia, on se tekopyhyyden ilme­nemismuodoista iljettävin.

Kun järjestetään seminaareja, joissa Mount Everestin korkuista käyrää esi­tellen louskutetaan köyhyyden, syrjäytymisen ja väestöräjähdyksen etenemisestä globalisoituvassa maailmassa, pitää se leivässä tutkijat, syrjäytymisprojektien vetäjät, jokapaikan järjestöhuuhkajat, luennoitsijat ja muut elämänsä teorioille uhranneet.

Poliitikot saavat lisäpinnoja vilahta­malla salamavalon leiskauksen ajan näissä tilaisuuksissa, ja näin nämä kokoontumiset luovat amerikkalaisella tissiviihteellä turrutetulle massalle il­luusion siitä, että köyhistäkin välitetään.

Todellisuudessa rahalla voideltu sel­käranka ei taivuta eurojen kahinaan mieltyneen korvaa kuuntelemaan maan matosen vaikerrusta. Tuskin köyhyy­dentutkijoiden skenaarioita otetaan edes esille muokattaessa ja myllättäessä tätä länsimaista markkinatoria, jossa liikemie­het risteilevät kauppaamassa toisilleen "mistä vain sentit irtoaa"-rihkamaa .

Sen sijaan osakkeiden poikimaansaamis­tutkimukset ovat edelleen tärkeitä toripaikkojen jakajien mielestä. Sekä sen kysymyk­sen ratkaiseminen, kuinka tyhmän mas­san saisi uskomaan liittovaltioihin, yh­teisiin valuuttoihin, ydinvoimaloiden ja vuotosten välttämättömyyksiin, metsien raiskausten tarpeellisuuteen tai Shellin, UPM:n ja muiden monikansallisten yhtiöiden sumeilemattomaan alkuperäisväestöjen kurjistamispolitiikkaan. Niihin miljoonien ihmisten sielun­maisemien, kotien ja uskomusten särkemiseen mitä joka puolella maapalloa alati sivistyneen ahneuden nimissä suo­ritetaan.

Liturgiana soi taustalla hymni kulut­tamisen tärkeydestä ja hyödykkeiden välttämättömyydestä. Kuitenkin korkeintaan viidennes maailman väestöstä tämän kuluttamisen onnelan voi saavuttaa.

Suomalainen politiikka Vanhanen-Soini-Katainen-linjallaan on vain harhautusliike nöyryytettävien selustaan.

Näiden kihlausuutisten, fantastisten mahdollisuuksien ja EU:n pöytään syömään pyrkivien politiikalla ei ole mitään merkitystä leipäjonoissa.

Uusintana kertautuvaa lamaa pakoon juokseminen on samankaltaista kouhoilua kuin yli kymmenen vuotta sitten liituraitaköyhä Ulf Sunqvist-sekoilu rahalle haisevien sontakuormien päällä. Mitätön kakkarahan sieltäkin vain vierähti köyhien ruumilla päällystetylle markki­natorille.

Politiikalla, jota viime vuosikymmeninä on harrastettu, ei ole ollut mitään annettavaa halpatyöllistetylle, syrjäytyneelle köyhälle ja pahasti nenästä vedetylle kansalaiselle.

Se noudattelee modernisoidun Minotauroksen laatimaa käsikirjoitusta. Koukku, jossa heilutaan, liittyy en­sisijaisesti ilmastosopimusten osakkeiden kauppaan, Natoon ja elintilan laajenemishurmokseen. Samalla itse lypsylehmä, kansa, ahdetaan helposti hallittavaksi, pahoinvoivaksi muovailu­vahaksi ahtaisiin rähinälähiöihin ja ker­rroskolhooseihin eteläisiin kasvukes­kuksiin.

Suomi-neito itäeurooppalaiseksi ilo­tytöksi alistettuna joutuu polvistaan ylöspäin halpa­myyntiin ja kaikkien ronklattavana ole­miseen; elämysreservaatiksi muutami­ne loitsujen lukijoineen, joulupukkei­neen ja lapinkasteen jakajineen kaikkeen kyllästyneelle turistille.

Tämän ilotytön pakarat ovat ainoat to­delliset puskurit. Puristuvathan ne jäl­leen kerran mukavaksi reunaehdoksi Karjalan mäntyä vasten.