tiistai 21. lokakuuta 2008

Syntymäpäiväkirjoitus

Haastattelin lehtijuttuun erästä nuorta somalinaista. Hänen tarinansa oli hirveä, vaikkakaan ei ainutkertainen maailmanhistoriassa. Ja ennen Historian loppua näitä tarinoita ehtii syntyä vielä miljardi lisää.

Maailmanväestölaskuri: http://jersey.uoregon.edu/vlab/population/Population.html

Ihminen kohtelee toista ihmistä aina ensisijaisena vihollisenaan. Siinä sivussa myös susia, karhuja, ahmoja, leijonia, käärmeitä ja jopa kanahaukkaa. Ihminen ei koskaan vapaudu vainoharhaisuuden geeneistään jotka se aikojen alkuhämäristä mukaansa on saanut, eli niiltä laskemattomat ajat kestäneiltä viidakkoajoilta, jolloin sillä oli pelottavatkin hetkensä rystyset juurakoissa kolhiutuen tallustellessaan.


Järjellä ei vihollisuustuntemuksien kanssa ole mitään tekemistä. Jos olisi, eivät esimerkiksi älykkäät "vasarahammerit" ja muut aatetoverinsa käyttäisi sitä vihollisuuksien lietsomiseen omissa blogiringeissään, eikä rauhannobelisteille buuattaisi kuin matalaotsaisten jääkiekkokatsomoissa. Jos järki olisi mukana ihmistoiminnoissa, ei olisi kenraaleita joidenka takinpieliin helyjä kiinnitettäisiin hyvin suoritettujen tappo-operaatioiden juhlallisuuksissa. Vähempänä olisivat myös torien ja kulkuväylien tukkeina olevat patsaat joita heidän muistoikseen on talttailtu.
Ihminen on kertakaikkiaan niin naurettava olio, että ellei hänen naurettavuutensa olisi näin murhanhimoista laatua, elämä olisi ainaista sirkuskatsomossa olemista, klovneriaa.

Kun Jokelassa ja Kauhajoella sekä kymmenissä maailmalla tapahtuneissa vastaavissa verisessioissa nuorukaiset alkoivat tappaa koulutovereitaan, noudatteli heidän toimintansa samaa kaavaa kuin tietokoneiden tuhoamispeleissä. Aina kun "vihollinen" tuli klikkausetäisyydelle, se lätsähti punaiseksi tahraksi pelintaustalle ja sekunnin murto-osassa pisteeksi laskuriin.

Mutta kun opettajamies Oulussa otti haulikon vaatekaapistaan, panosti ja laukaisi sen neljä kertaa surmaten perheensä ja itsensä, oli hän häpeästä punaisena harkinnut tekoaan jo pitkään. Eikä hän hävennyt sitä, että hautoi omaistensa murhaamista vaan sitä, että häneltä menee maine ja kunnia kun ei osannut hoitaa taloudellisia asioitaan. Hänelle talojen ja tavaroiden menettämisestä aiheutuva häpeä olisi ollut niin suuri, ettei siihen kunniallisella ihmisellä tässä yhteiskunnassa ole varaa. Hänet voitanee rinnastaa kunniamurhien tekijöihin, noihin pyhien kirjojen tulkintojen vuoksi tyttäriään parvekkeilta kuolemaan sysiviin isiin, joille häpeä on ylitsekäymätön paha, sellainen, josta ei ilman oman lapsen murhaa kertakaikkiaan enää omassa yhteisössä selviä.

Esimerkkejä näistä omituisista hirveyksistä voisi luetella elämänsä tappiin saakka eikä materiaali kesken loppuisi.
Mutta syyt, mitä niistä lausuisi?
Ehdottaisinko vaikka Talousliberalismia 1600-1700 luvuilta? Tai sen myöhempää, jalostuneempaa versiota Uusliberalismia? Niistähän saadaan pienellä mielikuvituksella ynnätyksi Ahneusliberalismi joka talouspolitiikan kaapuihin pukeutuneena on markkinataloutta globaalisti hallinnut ja joka sopivin aikajaksoin järjestelee näitä "Finanssikriisejä", että isojen poikien pelikentillä riittäisi jännitystä.

Sillä kaikki, mitä maailmankatolla tehdään, perustuu ensiksi siihen, että pelihimoiset saavat pelinsä ja kiksinsä(=aivo-orgasminsa). Ja jotta pelimerkkien riittävyys taataan, perustuu se myös kaupallisuuteen, joten jälki on sitten täällä ihmisten huoneissa tämän näköistä. Ihan mainitsemastani somalitytön tarinasta lähtien.

Miettikääpä vaikka omissa päissänne asiaa, minä en tällä hetkellä jaksa sillä 50. vuosirengas täytti tänään aivojeni uloimman kehäluston. Lienee kuitenkin paikallaan lausua Samuli Parosen viisaus jälleen kerran: "Mietittyäni asiaa viisikymmentä vuotta voin nyt sanoa että maailma on sana."
Sattumalta törmäsin kerran tähän, nimellläni varustettuun puiseen ristiin eräällä hautausmaalla ja kun en taikauskoinen- enkä muunkaan uskoinen ole, uskallan siitä kuvan tämän juttuni lopuksi liittää. Symboliarvoa sille kyllä tarinoistani löytyy.

Ei kommentteja: