Väljien maisemien tunnelmia

Eilen, 4.6., tallensin Juvan kirkon "... jonka synkeän musta huippu piipahti näkyviini..." n. klo 19 kamerani digitaaliseen muistikorttiin. Nyt ei ollut metsän latvoja juurikaan edessä, eikä kirkonhuippu ollut musta kuten Pentillä joka jo edelläni jälleen viiletti, vaan vihertävän homeen värinen. Joku teollisuuslaitos, valopylväs ja pari koivua rekvisiitaksi piirtyi kameran etsimeen. Nuorisojoukko nakkeli palloa uimahallin asvaltilla ja räkättiemo tunki paksua, önkyilevää kastematoa poikasensa nälkäiseen nokkaan koivunoksalla; klunks!

Mikkelistä vielä sen verran, että paikallinen pastori jututti heti aamusta kirkonportilla. Sanoi olevansa aika hyvin perillä Haanpään tuotannosta, antoi käyntikorttinsa ja minä hänelle blogini osoitteen. Sitten hän kiirehti, pyörällä muuten, "vaihtamaan tummaa ylle kun menee seuraamaan puolustusvoimien lippujuhlaparaatia".

Poljin Mikkelissä myös erinäiset mutkat etsiytyessäni Länsi-Savon toimitukseen kyselemään vanhoista asioista ja myöskin, kun etsin erään taidegallerian josta kyselin erästä, henk.kohtaista juttuani. Gallerian osoitteen olin saanut Kangasniemeltä, Ruusukupista. Helpostihan etsimäni löysin, mutta kaupungissa tulee huomaamatta kymmenen kilometriä mittariin. Niiden jälkeen oli maakuntakirjasto ja yhdet kahvit torinlaidalla ennen suunnistustani Juvalle.

Viitostien melussa, ja katsellessani kivisiä, jo kymmeniä vuosia palvelleita kivipaasia, jotka joka kilometrin ilmoittavat, pähkäilin niitä aikoja, kun isäni kulki tätä tietä Helsingin työmaille pikkufiiullaan (=Fiat 600) tai "monipuolikkaallaan" (=Fiat 850). Muistelin sitäkin, kuinka aika monta kertaa olin mukana istuen taka-, tai etupenkillä kivipaasista matkan edistymistä seuraten isän tupakoidessa ja jutellessa loputtomia juttujaan. Eikä isä tainnut joka kerta ihan selvänä ratin takana turista...

Taidegalleriaan pistäydyin Vanhan Juvantienkin mutkamatkalla. Siellä, talousmetsän varjossa, oli Suhosen liiterissä näyttely, jossa oli tehtyjä töitä töiden takanakin. Jokunen niistä oli minuakin kiinnostava. Jatkaessani matkaani mietin, että jos niiden kuhmonpeurojen tilalle maalaisi pentti Haanpään Olympia-polkupyörän nojaamaan keloon kuutamossa...

Erään maatilan kohdalla seurasin kuoveja tovin kun ne yrittivät haavoittunutta näytellen linkata poispäin poikasensa piilopaikasta. Se lymysi aivan tienvarressa ja kuoviemojen huudot olivat sydäntäsärkeviä niiden pelätessä, että menen ja tallon heidän aarteensa.

Kuoveja katsellessani ajattelin evoluution kummallista kehitystä niidenkin suvunjatkumisprosessissa. Isäkuovihan jää hoitamaan jälkikasvua kun äityliini ottaa ja siipeää jo heinäkuussa etelänmaille. Joskus kuulostaa, että länsimainen ihmislaji potee parhaillaan samansuuntaista siirtymäriittiä evoluutiokehityksessään...

Siinäpä tuli sitten mieleeni sekin, että Pentti Haanpää ei kirjoita kuoveista, töyhtöhyypistä, joutsenista, lokeista tai kurjista vetäisyissään mitään. Niitä ei ole ollut silloin valtoimenaan tienvarsien pelloilla kuten nykyään.

Juvalta Rantasalmelle, kaupasta hankkimaani evästä, tomaattia, leipää, maksalaatikkoa ja maitoa välillä huuleen.

Rantasalmella katselin kyljelleni paikkaa pusikoista tai mistä vain katoksesta, mutta kun söin eväitä lisää ja hörpin vettä, alkoi tuntua siltä, että polkaisen vielä niin pitkälle kuin jaksan. Lenkin sille kylälle tunsin toisaalta turhaksi, mutta...

Merkillistäkin sattui. Ensin löysin levähdyspaikalta viiden euron ryppysen setelin ja pian sen jälkeen, työntäessäni pyörää jyrkässä mäessä, potkaisin peltistä Hoffnar-sikarilaatikkoa joka oli nakattu asvaltin reunalle. Sen kansi irtosi ja sisältä kääntyi esiin - ei sikareita, vaan kuin vihassa mytätty 20:n euron seteli ja sen seurana, samoin ikään myttyrällä oleva paperilappunen. Oikaisin rahan taskuuni, paperilappusen silitin karttalaukun päälle ja luin siitä sinisen, äkäisen viestin: "SUKSI ...TTUUN!" Katselin ympärilleni hetken ja kun en havainnut paikkaa minne suksia, nousin pyöräni satulaan.

Tänä aamuna, joskus kolmen-neljän hujakoilla, muutamaa kilometriä ennen Savonlinnaa toppasin vasemmalla olevalle, jyrkälle männikköiselle ja hiekkaiselle töyräälle jossa oli baintballia harrastettu; vai mitä on se, jossa sohitaan leikkipyssyillä mustekuulia naapurin silmien väliin?

Nukahdin väsymyksestä turtana kankaalle, ainakin 130 km:n vuorokausivauhti takanani Mikkelissä källäilyineen. Töintuskin jaksoin itikkoidentorjuntaan keinojani käyttää: Riivitään pihlajanoksia kourat täyteen, hierotaan voimallisesti käsien välissä ja ehkä kastellaan hieman ja sitten siitä syntyvää vihreähköä massaa sivellään naamaan, taikka perseesen, riippuen siitä, kumpi pää paljaana kankaalle köllähtää.

Passaa kokeilla. Vaikutus ei ole pitkäaikainen, mutta uneen siinä kyllä ehtii.

"Pena" siis jäi Rantasalmelle latorähjään "läpsyttelemään" korttejaan kesäisessä räntäsateessa kuten hän muistiin merkkaa vuonna 1928. Minä olen edennyt ensimmäisen viikon aikana 730 kilometriä, Haanpäällä on matkaa saattanut tulla enemmänkin sen aikaisilla mutkateillä? Hirmuinen jokatapauksessa on vauhti matkapyöräilijälle!

Nyt saan kuitenkin hetken levähtää Savonlinnan järvisissä maisemissa ja muistella vaikka sitä, kun nykyisen vaimoni, poikieni äidin kanssa kävimme Olavinlinnan Taikahuilu kokemassa, josta kokemuksesta minä pidin toisin kuin edessäni, helyillä ja koruilla itsensä vaatettaneen löysänahkaisen, vanhan naisen vieressä kuorsaava musta heinäseiväs...

Savonlinnassakin on kansainvaellus. Kuulema joku nuorten naisten lentopalloturnaus joten nyt käsitän, miksi bussiletkojen ilmanpaineet keikuttivat minua lähes koko yön tienvarren kapealla kaistaleella.

Istun tätä kirjimässä kirjastossa ja ihmettelen hieman, että kulttuuriystävällisyydestään(?) kuulussa kaupungissa ei ole vielä tätä laitosta alettu saneeraamaan tai tekemään uutta. Vai onko oopperakulttuuri eliittitasoisena niin paljon rahakkaampaa puuhaa, että sen lumoissa unohdetaan tavallisten tallukoiden tarpeet?

Katselen, kiertelen ja tuumailen. Jututan ihmisiä, kuten jo aamulla erästä lämpölaitoksen huoltomiestä ja jotain toista jouto-ukkoa kylään ajaessani. Vetelen jonkun rivin minäkin mustaan, iänikuisenmalliseen vihkooni. Ja palailen sitten tännekin ennen kuin jatkamme; "Pena", minä ja helteessä vaahtoavat munani, kohti Kerimäen ja Punkaharjun kankaisia, mäkisiä teitä.