torstai 12. kesäkuuta 2008

Vainajien vieraana

Sijaintini tällä hetkellä: Noin 110 km viimeiseltä makuukseltani Kolilla, maanteitä nro:t 6, 506, 573 ja 566 ohitse Kaavin kirkonkylän, melkein Riistaveden Melalahdessa kuten Pentti Haanpäänkin öitseminen aikanaan tapahtui.

Täällä ei ole lämmitystä, ei mitään mukavuuksia, on vain kovin pölyinen soppi johon raivasin itselleni tilaa jotta pääsin kylmältä sateelta suojaan.

Tämänkin löysin sattumalta kun kurkkasin sivutielle ja näin sortuneiden piharakennusten takana peltikattoisen aitan. Ovi oli auki, pölyä, lattialle pudonneitten ampiaispesien jäännöksiä ja vaatteiden mutaleita naruille aseteltuina. Vanha lehti, Anna, kertoo vuoden olleen 1972 kun tästä on lähdetty. Ja luultavasti jalat edellä sillä vanhan miehen vaatteita näyttäisivät olevan. Yksi pukukin kuin kasakan asu, koppuraksi kovettunut nahkatakki ja flanellipaita. On tässä joskus emäntäkin ollut, retonkia jotain näkyy joukossa.

Aitan oven yläpuolelle hirteen on lyöty peltinen lätkä, jossa sen sanotaan olevan kunnianosoitus vuoden 1966 sotainvalidikeräykseen lahjoittajalle.

Kynttilöitä, osittain hiirien syömiä, löytyi myös ja niiden valossa tässä tiirailen.

Lakaisin lattiaa seinällä olevalla harjalla ja tässä on pöytä jonka päällyksen huiskin suht tasaiseksi ajan "patinasta". Sohvasänky, jolla istun, oli melkoinen puhdistettava, laitoin sen päälle pahvia ja mattoja joita roikkui narulla, sekä oman telttapatjani. Kyllä tässä yhden yön kutjottaa makuupussin syleilyssä.

En tiedä, että onko tämä ihan laillista, mutta mitään en mukaani ota, siivosin jo etukäteen paikan enkä roskia jälkeeni jätä.

Enkä pelkää talon entisien asukkien tulevan kummitelemaan...

Päivän polkeminen on ollut kohtalainen suoritus. Pitkiä suoria, nousuja ja laskuja. Ei juurikaan tasaista tämä poikittaisreitti tarjonnut. Yksi mäki antoi jälleen vauhtiennätyksen: 61,8 km/h. Kylläpä vipatti ohjaustanko. Tällä kuormalla ei kärsi yhtään tuon kovempaa lasetella.

Maisemista en kykene yhtä kaunista kuvaa antamaan kuin PH, sillä näin vain sellukattilaan menevää talousmetsää, nousevaa taimikkoa, vesakoita, äskettäin sileiksi pantuja kunnaita ja metsäkoneiden uria. Voin vain kuvitella mielessäni, kuinka 80 vuotta sitten ovat ikimetsäiset vaarat sinervänä taivasta kohti kohoilleet...

Juuan kirkon PH mainitsee olleen matalan ja valkoisen. Vaalea se on siihen aikaan ollutkin, nyt keltainen. Vain nurkkiin laksautetut panelinpätkäpaksunnokset ovat valkeita.

Ja taas kymmenien, ellei jopa parin-kolmensadan sodassa tuhoutuneen elämän muistopaadet, kuten myös Kaavilla. En viitsinyt laskea, kun muistin, että Jukka Kemppisellä taisi olla blogissaan jokin aika sitten paikkakunnittain olevien sankarivainajien luvut. Ja löytyyhän sitä tietoa itse juurikaan vaivautumatta pyöräpelissä niitä enää kaivelemaan.., vaikka mieleniintoisempaa se näin on kuin kammiopierujensa hajuissa elotonta konetta näpelöitsellä.

Mutta nyt nukkumaan, kuten entivanhaan, aittaan jonne laulurastaan luritus kuuluu...

Ei kommentteja: